Hevostoiminta, projektityö 2008

Hanna Ström

”Tullaan tutuiksi tallinpihalla”

 

 Kansilehti

 

 

SISÄLLYS

 

JOHDANTO

 

         1. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ JA TEOREETTISISIA TAUSTATEKIJÖITÄ

 

          1.1. SOSIAALIPEDAGOGIIKKA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3

          1.2. VUOROVAIKUTUS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .6

          1.3. YHTEISÖ JA YHTEISÖLLISYYS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8

     1.4. LUOVUUS JA TULEVAISUUS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10

     1.5. SOSIAALISET TAIDOT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11

 

2. TÄMÄ PROJEKTITYÖ LÄHTI TARPEESTA TULLA TUTUKSI . . . . .12

         

           

          3.  PROJEKTITYÖN TOTEUTTAMINEN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .14

         

              3.1. ENSIMMÄINEN TALLIPÄIVÄ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .15

    3.2.  TOINEN TALLIPÄIVÄ  . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .17

 

4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19

 

5. POHDINTAA  . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22

 

6. YHTEENVETO . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23

 

 

LÄHTEET

 

LIITTET

 

 

 

 

 

 

          JOHDANTO

 

Minä päädyin sattumien kautta  hevostalleille ollessani alakouluikäinen. Ratsastuksen alkeis- ja jatkokursseilla opin ratsastamaan ja hoitamalla tuntihevosia opin hevosten käsittelyä ja ”sielunelämää”. Hevostaitojen kartuttua pääsin yksityistallien kilpahevosten innokkaaksi  hoitajaksi. Hevoset opettivat minua pitämään ”itsestäänselvyytenä” erästä  elämän perusasiaa, että vain omalla ahkeruudella ja työllä saa sen, mistä itse haaveilee. Hevosten kanssa toimiessa myös oppimisen nälkä kasvaa, mitä enemmän osasin, sitä enemmän halusin osata ja oppia lisää. Hevoset itse ovat hyvää seuraa, niiden luonteen ”reiluus ja suoruus” ovat hyvin vetovoimaisia. Lisäksi hevosten ympärillä häärii aina muitakin ihmisiä; monista ”hevostutuista” on tullutkin elämän mittaisia ystäviä. Minusta kasvoi hevostallimaailmassa työtä pelkäämätön, haasteisiin kurkottava ja touhukas ihminen. Tätä kaikkea haluaisinkin jakaa muille ihmisille; elämän innostuksen voi löytää myös tallinpihalta.

 

Nuorista puhuttaessa nousee keskeiseksi aiheeksi usein nuorison pahoinvointi ja julmat väkivallanteot, joihin he ovat osallisia. Nämä nuoret eivät aina koe olevansa hyväksyttyjä tai tarpeellisia, he eivät ehkä ole kiinnittyneet  mihinkään yhteisöön. Hämmennystä aiheuttaa muutokset niin yhteiskunnassa kuin perherakenteissa. Ongelmat koulussa, putoaminen koulutuksesta ja syrjäytyminen työmarkkinoilta on usein uhkakuvana. Päihteet, huumeet ja usein niihin liittyvä rikollisuus vielä lisäävät mielenterveysongelmia, syrjäytymisriski yhteiskunnasta kasvaa. Projektityössään Nina Hyvätti ”Tallityöstä potkua elämään -syrjäytyvä nuori talliyhteisössä”  (2003) tutki, voiko hevostoiminnalla vahvistaa nuoren elämänhallinnan taitoja. Hän huomasi, että esimerkiksi hevosen tarpeista huolehtiminen saattaa ohjata nuorta havaitsemaan omia tarpeitaan, esimerkiksi säännöllisen ruokailun ja levon merkityksen. Lisäksi hevosten kanssa nuoret kokivat onnistumisen elämyksiä, hyvää oloa ja hyväksyntää, niin hevosilta kuin  talliyhteisön ihmistenkin taholta.

 

Myös minä omasta kokemuksestani tiedän, että ihmiset voivat tuntea suurta kiintymystä omaa lemmikkieläintään kohtaan. Kissaan, koiraan tai hevoseen voi luoda itselleen merkityksellisen suhteen. Tätä eläimen kanssa käytävää vuorovaikutusta voisi käyttää harjoitteluna ihmissuhteiden luomiseen ja yhteisöllisyyden kokemiseen.

 

Tässä projektissa halusin tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun  luokan oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa ympäristössä.  Onko maaseutu, ulkoilma, hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo muutaman yhteisen toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuulmisen tunnetta?    Miten näkyy koulun arjessa oppilaiden yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa?

 

Talliyhteisö on kuin yhteiskuntamme pienoiskoossa sääntöineen ja vapauksineen sekä mahdollisuuksineen. Se on ”lempeä” paikka harjoitella yhteisöllisyyttä ja siirtää taidot muuhun elämään, hevosen voimalla ja mitalla. (Okulov, 2008.)

 

          1. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ JA TEOREETTISIA TAUSTATEKIJÖITÄ

 

1.1. SOSIAALIPEDAGOGIIKKA

 

Sosiaalipedagogiikan peruskysymyksiä ovat sosiaalisten ongelmien ehkäisy ja lievittäminen, erityisesti silloin, kun syrjäytyminen uhkaa heikentää elämämisen laatua, elämän hallintaa ja hyvinvointia osana ympäröivää yhteiskuntaa. Keskeistä sosiaalipedagogiikassa on teoria-ajattelun ja käytännön toimien yhdistäminen. Teorian peruskäsitteitä ovat sosiaalinen ja yhteiskunnallinen identiteetti, yhteiskunnallinen subjektius, osallisuus ja osallistuminen, elämän hallinta ja täysipainoinen elämä yhteiskunnan jäsenenä, integraatio ja emansipaatio, dialogi, kohtaaminen ja itsemäärääminen, syrjäytyminen ja sen ehkäisy ja lievittäminen. Osa käsitteistä viittaa sosiaalipedagogisen toiminnan tarkoitukseen ja määrittää toiminnan tavoitteita. Osa käsitteistä selittää toiminnan luonnetta ja sisältöä. Sosiaalipedagogiikassa onkin kyse ajattelun ja toiminnan kokonaisuudesta, jossa pyritään vaikuttamaan suoraan ihmiseen. Ajattelu ja toiminta yhdistyvät parhaimmillaan oivallukseen, että asiat voisivat olla toisinkin. Ihmisiä autetaan näkemään niitä mahdollisuuksia, joita heillä on vaikuttaa omaan elämänkulkuunsa yksilönä ja yhteisönä. Sosiaalipedagoginen työ on tilannesensitiivistä, avointa ja vuorovaikutuksellista, jolloin kaikki toimijat voivat täysipainoisesti osallistua ja vaikuttaa. Sosiaalipedagogisen työn luovat työmuodot auttavat ihmistä löytämään uutta orientaatiota ja sisältöä elämään, vahvistamaan itsetuntoa sekä  eheyttämään ja saavuttamaan sisäistä tasapainoa, leikkimään ja rentoutuaan, työstämään ja ratkaisemaan omaan elämäntilanteeseen liittyviä ongelmia. (Hämäläinen 1999, 7,31,60,67.)

 

Viimeaikaiset lapsi-ja nuorisotutkimukset ovat raportoineet pahoinvoinnin ja syrjäytymiskierteen lisääntymisestä, yhä useammalla lapsella ja nuorella on mielenterveysongelmia ja ongelmien vaikeusaste on syventynyt. Ennalta ehkäisevään työhön, varhaiseen havaitsemiseen ja -puuttumiseen kannattaa panostaa, mikä on järkevämpää ja taloudellisesti halvempaa kuin maksaa mahdollisten kriisivaiheiden hoitojen kustannukset. (Koistinen 2002-2003,2).

 

Sosiaalipedagogisessa toiminnassa ja ajattelussa korostuvat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja elämyksellisyys. Ratsastuspedagogia on tästä teoreettisesta lähtökohdasta  ja käytännön viitekehyksestä kumpuavaa työtä, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Tämä sosiaalipedagoginen hevostoiminta käsittää koko talliyhteisön kokonaisuuden, talliyhteisösysteemin, johon kuuluvat hevoset, ratsastajat, tallin henkilökunta, talliyrittäjä, muut ihmiset, vanhemmat ja ympäröivät yhteisöt ja sidosryhmät.

Ratsastuspedagoginen toiminta yhteisöllisyydellään eroaa ratsastusterapiasta, jossa lähestymistapa ja toiminta on enemmän yksilöstä lähtevää ja yksilöön kohdistuvaa kuntouttavaa terapiaa. (Koistinen 2002-2003,4).

 

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta sisältää kaksi peruselementtiä, ihmisen ja hevosen välisen vuorovaikutuksen sekä talliyhteisöön kuulumisen. Kriteereinä sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle voidaan pitää :

-toimintaa ohjaa asiansa tunteva ohjaaja

-toiminta on suunniteltua

-toiminnalla on selkeät tavoitteet

-toimintaan on käytössä siihen soveltuvat hevoset, jotka ovat hyvin koulutetteja ja hyvin hoidettuja

 

Kun asetetaan tavoitteita, on niiden oltava riittävän haasteellisia, sillä haasteellinen toiminta pitää yllä keskeneräisten töiden luomia jännitteitä. Varsinkin, jos itse voi vaikuttaa toiminnan tavoitteisiin voi jännite muodostua työn positiiviseksi resurssiksi. Niin kauan kun tavoitteellista jännitettä on olemassa, elämällä on mieli ja merkitys, sillä on mukavaa tekemistä tiedossa. Ihmiset tarvitsevat toiminnallisia haasteita, joihin he voivat itse vaikuttaa. (Mönkkönen 2007, 147.)

 

”Rajoja ja rakkautta” on lyhyesti sanottuna edelleen toimiva periaate, jolla voidaan turvata lapsen ja nuoren kehitys ja hyvinvointi. Kaiken kasvatuksen tulisi olla lapsilähtöistä, lähteä hänen tarpeistaan. Lisäksi kasvatuksen ja opetuksen tulisi olla aikuisjohtoista, jolloin voidaan kohtuullistaa lapsen halut ja mieltymykset sekä ohjata niitä tarvittaessa. (Tahkokallio 2003, 184.)

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta parhaimmillaan tarjoaa haasteellisen oppimisympäristön hevosineen ja muine eläimineen sekä ihmisineen. Yhteisöllisyyden, vertaistuen ja yhteenkuuluvuuden tunteet sekä keskittymiskyvyn ja oman itsetunnon kehittäminen on mahdollista suunnitelmallisen hevostoiminnan avulla. Usein suuren eläimen läsnäolo jo sinänsä rauhoittaa, mutta hevosen kyky ja pyyteetön yritys ottaa vastaan ihmisen viestiä ja kommunikoida  ”vie ihmisen mielen mukanaan” . Hevonen omalla yrittämisellään ja uteliaisuudellaan aktivoi ihmisen oppimaan  lisää  kommunikaatiosta, mikä on kaiken yhteistyön ja toiminnallisuuden ensimmäinen perusedellytys.  Hevonen ei syrji ketään.

 

1.2. VUOROVAIKUTUS

 

Vuorovaikutus sisältää yksilöiden, yhteisöjen, organisaatioiden ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta, joka voi olla hyvinkin monimuotoista. Parhaimmillaan se on yhteistyötä, sosiaalisesti jaettuja yhteisiä sopimuksia ja sääntörakennelmia, joskus myös valtaa ja vallankäyttöä. Vuorovaikutus on saanut myös uusia nimityksiä, esimerkiksi verkostoituminen, yhteistyö, asiakaslähtöisyys, dialogisuus, moniammatillisuus ja voimaantuminen.  Joskus nousee yksilökeskeisyys liiankin voimakkaasti esiin, kuitenkin esimerkiksi nuorilla kaverit ovat hyvinkin kiinteä osa nuoren elämää. Ehkä ihmisiä ei tulisikaan kohdella ”yksilöinä” vaan ”kaksiloina”, sillä heidän minänsä on usein kietoutunut lähimpien ihmisten kanssa ”meiksi”. (Mönkkönen 2007, 15,72.)

 

Täydellistä yhteisymmärrystä voidaan tuskin koskaan saavuttaa, sillä vuorovaikutuksen osapuolet tulkitsevat aina asioita myös oman henkilöhistoriansa, kokemuksiensa ja kyseisen tilanteen vaikutuksen alaisena. Riittää kun syntyy riittävä yhteisymmärrys; dialogisuudessa ajatellaan löytyvän uusia alueita osapuolten välille, jolloin voidaan edetä kohti kolmatta näkökulmaa. (Mönkkönen 2007,94.)

 

Vuorovaikutuksen ensimmäisestä tasosta, tilanteessa olosta edetään sosiaalisen vaikuttamisen, eräänlaisen pelisuhteen ja myöhemmän yhteistyösuhteen kautta yhteistoiminnalliseen tasoon. Edellytyksenä on yhteinen päämäärä ja sen yhteinen tiedostaminen, mutta lisänä on molemminpuolinen luottamus, joka mahdollistaa kunnioituksen ja ystävyydenkin. (Mönkkönen 2007,110-121.)

 

Hevosen kanssa työskennellessä voi ihminen harjoitella omia vuorovaikutustaitojaan. Hevostyöskentelyn aluksi on  hevonen saatava  kiinnostumaan ihmisestä, jotta hevoseen voi saada kontaktin. Kiinnostuksen ja kontaktin avulla ihminen voi saada sanomansa perille, syntyy yhteistä tiedostamista ja tavoitteita tehtävien kautta. Luottamussuhde hevosen ja ihmisen välillä on todellinen, kun hevonen kokee ihmisen johdonmukaiseksi ja rehelliseksi annettujen mahdollisten tehtävien sekä oikein tehdystä tehtävästä saadun palkinnon kautta. Väärin ratkaistusta tehtävästä ei saa rangaista, sillä rankaiseminen ei kehitä hevosta eikä ihmisen ja hevosen välistä vuorovaikutussuhdetta, sen yhteistoiminnallista  muotoa. Luottamus hevosen ja ihmisen välillä mahdollistaa molemminpuolisen kunnioituksen, yhteistoiminnallisen vuorovaikutuksen. (Vepsä, demonstraatiot hevosen kanssa, 2008.)

 

Onneksi yksinäisten lasten ja nuorten ongelmien hoitamiseksi kehitetään jatkuvasti uusia erilaisia työmenetelmiä, joilla pyritään lisäämään yhteisöjen sosiaalista vastuuta nuorista mahdollisimman varhain ja kehittämään  ihmisten vuorovaikutustaitoja. Esimerkiksi sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa kehitetään toimintamalleja ja käytäntöjä lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Hevosen  kanssa voi harjoitella luottamuksellisen suhteen luomista ja ylläpitämistä, opittua taitoa voi käyttää ihmissuhteisiinkin.

Ratsastuspedagogi Annika Schulman toteaa ”Hevostaitoa tunteella” (2003) projektityössään mieleltään särkyneellekkin ihmiselle eläinten läheisyys voi olla kuntouttavaa. Hän perustaa työskentelynsä hevosten kielen ja elämäntapojen tuntemiseen. Hevosellahan on ainutlaatuinen kyky yhteistyöhön ihmisen kanssa, mikä antaa meille mahdollisuuden oppia taas enemmän hevosista ja sitä kautta myös omista tunteistamme. Hevostaitoa tunteella -menetelmässä ihminen oppii tulkitsemaan hevosen eleitä ja saamaan hevosen ymmärtämään ja kunniottamaan itseään ilman pelkoa. Selkeää kehon kieltä, mielenrauhaa, toisen huomioonottamista, kunnioitusta toista ja myös itseään kohtaan voi harjoitella hevosen kanssa.

 

1.3.YHTEISÖ JA YHTEISÖLLISYYS

 

Yhteisö koostuu joukosta ihmisiä, jotka syystä tai toisesta liittyvät yhteen. Ihmisillä on eräänä perustarpeena kuulua johonkin, ihmisiä kokoaa yhteen joko fyysisen läheisyyden tarve, yhteinen tavoite tai kokemus tai elämäntilanne. Toimivalla yhteisöllä on pelisäännöt, jolloin velvollisuudet ja oikeudet koskevat kaikkia yhtesön jäseniä. Yhteisöllisyys voi olla tunnetta, samankaltaista henkistä tilaa, joka antaa jäsinilleen turvaa, pysyvyyttä, tarjoaa vuorovaikutusmahdollisuuksia sekä mahdollistaa oman identiteetin vahvistamisen. Pahimmillaan yhteisö on suvaitsematon, luo liian voimakasta yhdenmukaisuuden painetta tai pakottaa vuorovaikutukseen. (Okulov,  2008.)

 

Lasten ja lapsiryhmien levottomuus on lisääntynyt ja se ilmenee keskittymiskyvyn ja tarkkaavaisuuden häiriönä, oppimisvaikeuksina, yliaktiivisuutena ja jopa väkivaltaisuutena yhteisössä. Myös syrjään vetäytyminen voi olla merkkinä sisäisestä levottomuudesta. Silti ei saisi liikaa lähteä yksilöllistämään   esimerkiksi kouluvaikeuksien korjaamisessa, sillä ei ole yksilöllisyyttä ilman ryhmän luomaa viitekehystä. ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” ei ole mikään tyhjä sanonta, vaan suuri periaate, joka olisi saatava toimimaan jokaisessa yhteisössä. Sen tueksi ja lisäksi voidaan antaa joillekkin ryhmän jäsenille  lisää henkilökohtaistakin ohjausta tarvittaessa. (Tahkokallio2003,99-103.)

 

Toivominen, uskominen, tietäminen, rakastaminen, tekeminen ja ohjeiden noudattaminen sekä vastuussa oleminen ovat kaikki esimerkkejä sosiaalisen me-asenteen vaikutuksesta, eli yhteisöllisyydestä. Ihminen koostuu ruumistaan, mielestään ja yhteisöstään. Vain olemalla mukana ”yhteisöhengessä” voi ihminen saavuttaa ihmisyyden,  joksi nimitetään hyvinvointia ja terveyttä. (Hyyppä 2005,20.)

 

Sosiaalipedagoginen lähestymistapa hevostoimintaan on parhaimmillaan mielekästä tekemistä yhdessä, jolloin huolenpito ja vastuu hevosen hyvinvoinnista on ryhmällä, turvallisesti tallin sääntöjä noudattaen sekä hevosen ehdoilla toimien. Tallitoiminta mahdollistaa harjoituksiin sitotua ja osallistua, tavoitteena ryhmän olevan enemmän kuin yksilöidensä summa! Sosiaalipedagogisessa työssä on katse tulevaisuudessa, ei menneessä ja sen analysoinnissa. Hevostoiminnassa on elämyksellisyys läsnä: ”ihminen määrittyy tekojen, ei sanojen kautta”. (Nyqvist, 2008.)

 

Sosiaalipedagoginen talli on selkeästi kasvatuksellinen yhteisö, joka on avoin ja vuorovaikutuksellinen. Aikuinen on kokoajan läsnä ja ohjaa toimintaa tarvittaessa. Tallilla on sovitut säännöt, joita noudatetaan, jolloin tallin toiminta on turvallista. Tärkein hevosenpidon sekä hevosen käytön, esimerkiksi ratsastuksen tai ajon, apuväline on ihmisen aivot, ajattelu ja kokemus hevosista. Peili on toinen tärkeä väline hevosen pitoon, eli rehellisyys ja arviointi on mukana kaikessa tallitoiminnassa. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan lähtökohtana on hevosen hyvinvointi; hevosesta huolehtimlla voidaan tarkastella ja vertailla myös ihmisen omia perustarpeita, esimerkiksi oikeanlaisen ravinnon ja riittävän levon sekä mielekkään tekemisen merkityksiä arkipäivässä.

 

1.4.LUOVUUS JA TULEVAISUUS

 

Ihminen kasvaa ja kehittyy jatkuvasti, koko aikaisempi eletty elämä ja hetket vaikuttavat tulevaisuuteen ja seuraaviin päätöksiin. Parhaimmillaan ihminen uskaltaa toimia itse omien luovien ideoidensa ja kokemuksiensa kautta ja kantaa vastuun päätöksistään.  Jotta voisimme jatkuvasti kehittyä ja siten jatkaa elämää eteenpäin, tulisi meidän ensin kyetä avoimesti ja ennakkoluulottomasti kohdata muuttuva todellisuus juuri sellaisena kuin se nyt on. Elämän kaaokset ja tapahtuneet kriisitkin, olisi nähtävä jonkin ajan kuluessa uusien mahdollisuuksien löytymistilanteina, menneisyydessä pyöriskely ei auta. Uusia ajatuksia  selviytyä elämässä eteenpäin tulisi vapaasti ja luovasti uskaltaa tuottaa, ja niistä etsiä järkeviä ja tilanteeseen sopivia ratkaisuja  oman elämän  ja kokemuksiensa avulla. (Hintikka 200,14-24.)

 

Aina ei ihminen ”ole parhaimmillaan”, ulkopuoliset vaikeat asiat ja tapahtumat, hankalaksi koetut perhesuhteet, epäonnistumiset koulussa tai työssä voivat vaikuttaa lamaannuttavasti omaan mieleen ja elämän kehitykseen. Usein tuntuu, että yksi ikäväksi koettu tilanne tai tapahtuma johtaa toiseen; alkaa helposti syrjäytymiskierre omasta mahdollisuudesta  vaikuttaa omaan elämänkulkuun. Silloin ulkopuolisen aikuisen läsnäolo ja huomio, tavoitteellinen toiminta muussa, uudessa ympäristössä voi pysäyttää hankalaksi koetun elämäntilanteen. Syrjäytymisen ehkäisyssä, negatiivisen kierteen katkaisemiseksi voidaan käyttää myös hevosvoimia. Tallitoiminnan osallistaminen, elämyksellisyys, yhteisöllisyys sekä kokonaisvaltainen tarpeellisuuden tunne voivat olla ratkaisevia tekijöitä silloin, kun on vaarana  menettää ote omasta elämän hallinnasta.

 

1.5. SOSIAALISET TAIDOT

 

Oppilaat tulevat peruskoulun yläkouluun seitsemännelle luokalle yleensä 13-vuotiaina. Seuraavan kolmen vuoden aikana oppilas, lapsi kasvaa ja kehittyy voimakkaasti, sekä henkisesti ja fyysisesti. Lapset irrottautuvat heitä holhoavista vanhemmistaan, etsivät identiteettiään, kokeilevat omaan elämäänsä rajoja, he ymmärtävät lisääntyvän vapauden tuoman vastuun ja harjoittelevat yhteistyötaitoja. Mielestäni kahdella sanalla sanoen: Opettelevat ihmisiksi. Näin käy parhaassa tapauksessa, silloin kun lapsesta kuoriutuvan nuoren ympäristö ja yhteisö on positiivinen, rohkaiseva, palkitseva sekä kannustaa uusiin haasteisiin.

 

Kuten taitoja yleensä, voidaan sosiaalisia taitoja pitää opittuina. Sosiaalisesti taitava  käyttäytyminen  on tehokasta ja tilanteeseen sopivaa toimintaa, johon toiset reagoivat myönteisesti. Sosiaalisina taitoina pidetään esimerkiksi toverisuhteisiin liittyviä taitoja kuten tarjota apua, puolustaa muita sekä itsesäätelykykyä, keskittymiskykyä uusiin tehtäviin, eräänlaista ”tottelevaisuutta” ja jämäkkyyttäkin, kykyä pitää omia puoliaan. (Salmivalli 2005,79,86.)  Hyvät sosiaaliset taidot, omat ja koko luokka- tai oppimisryhmällä, ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta uusien aineiden, esimerkiksi kielten ja matemaattisten aineiden opiskelu olisi edes mahdollista. Koulussahan pitäisi myös opiskella kaiken kasvun ja kehityksen myllerryksen lisäksi!

 

Hevosia kouluttaessani ja niille uusia asioita opettaessani pidän ensiarvoisen tärkeänä opetustilannetta, silloin ympäristön tulee olla rento ja luotettava. Hyvin ja oikein tehdystä tehtävästä hevonen saa aina palkinnon, joka voi olla hyvinkin pieni hyväksyntä tai rauhaan jättäminen. Toistojen myötä, eli hyvien kokemuksien avulla annan hevosen itsetunnon ja luottamuksen kasvaa, ennenkuin vaadin samaa asiaa vaativammassa ympäristössä, uusien ärsykkeiden läheisyydessä. Olen huomannut, että nämä ajatukset toimivat koulussa myös opeteltaessa sosiaalisia taitoja, jotka ovat muun oppimisen perusedellytys. Oman oppimisryhmän tai -yhteisön tulee olla rento ja luotettava, jotta voi keskittyä, mitä vaaditaan uuden asian oppimiseen. Jos ei tunne luokkatovereita, ei ole vuorovaikutustakaan, silloin on vaikeaa  saavuttaa luotettavaa oppimistilannetta.

 

”Ohjat omiin käsiin -ratsastusterapia lastensuojelun sosiaalityön tukena” on Nina Hyvätin pro gradu -työ, jossa tutkittiin, onko ratsastusterapia käyttökelpoinen menetelmä lastensuojelun sosiaalityön tukena. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta ratsastusterapian olevan toiminnallista terapiaa, jolla oli sosiaalisesti kuntouttavia vaikutuksia. Esimerkiksi hevosella on aikaa ymmärtää myös aistivammaista nuorta tai hevonen voi ”pysäyttää” vilkkaan lapsen; ison eläimen kanssa täytyy ja tulee keskittyä kokonaisvaltaisesti. Hevosen ja sen elinympäristön tarjoamat mahdollisuudet tulisi ottaa hyötykäyttöön, edistämään ja tukemaan ihmisten hyvinvointia, tervettä kehitystä ja sosiaalista kasvua. (Hippos 5/2008,16.)

 

2. TÄMÄ PROJEKTITYÖ LÄHTI TARPEESTA TULLA TUTUKSI

 

Olen työssäni peruskoulun yläluokilla luokanvalvojan tehtävissä huomannut yli kymmenen työvuoden aikana tapahtuneen luokkaryhmien oppilaissa muutoksia. Yhä useammalla oppilaalla on todettu erilaisia oppimiseen tai ryhmässä toimimiseen liittyviä vaikeuksia tai vaatimuksia. Alkava murrosikä muovaa nuorta, paineet oman identiteetin rakentamiseen ovat suuret ja juuri silloin nuoren arki eli koulujärjestelmä muuttuu tutusta alakoulun luokanopettajavetoisesta koulupäivästä monen aikuisen aineenopettaja järjestelmään.

Yläkoulussa oppilasryhmillä on luokanvalvoja, joka on eräänlainen yhteyshenkilö oppilaan, kodin ja aineenopettajien välillä. Aina luokanvalvoja ei edes opeta omaa ryhmäänsä, vaan esimerkiksi minunkin tapauksessa tapaan luokkaani vartin verran viikossa ”luokanvalvojan tuokiossa”, jossa kerrotaan tulevat tapahtumat, jaetaan jaksotodistuksia ja lukujärjestyksiä, päivitetään poissaolot sekä myöhästymiset jne. Tämä ei toimisi, ainakaan minun kohdalla, ellen jollain muullakin tavalla voisi tutustua oppilaisiin. Ehdottomasti nuoren kolmen yläkouluvuoden tukemiseen ei mielestäni riitä, että luokanvalvoja  oppii tuntemaan oppilaansa  vain nimeltä! 

 

On surullista, että tällä hetkellä luokanvalvojan työtä ei juurikaan ”arvosteta”, työhön ei ole varsinaista ohjausta, eikä siihen liiemmin varata aikaa, resursseja. Itselläni on aina ollut halu tutustua omaan kulloiseenkin ryhmään ja persooniin. Olen  tehnyt koulun alkuvaiheessa tutustuttaessa toisiimme ja jonkun kerran kouluvuosien aikanakin esimerkiksi pieniä retkiä oppilaiden kanssa. Käytännössä olen huomannut, että  sen minkä ”ylimääräistä” aikaa annan oppilailleni alkuvaiheessa palkitsee minut moninkertaisesti yhteisten kouluvuosien aikana. Varhainen puuttuminen erilaisissa ongelmatilanteissa on oikeasti mahdollista eikä vain ”sanahelinää”.  Lisäksi haluan tutustua oppilaan huoltajiin. Tämä tuo minullekkin ”selustaa” ; hankalassa paikassa en koe olevani yksin. Myös yhteydenotto oppilaan kotiin  on helpompaa, kun on kasvot, kenelle soittaa.

 

Tässä projektityössä hain tietoisesti tutustumisen lisäksi omalle oppilasryhmälleni yhteistyötaitoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä erilaisuuden hyväksymistä sosiaalipedagogisin keinoin. Aloitin projektin oppilaiden ollessa seitsemännellä luokalla, keväällä, ja toimintaa jatkettiin kesän jälkeen kahdeksannen luokan syyslukukauden alkupuolella. Avuksi otin omat hevoseni ja kotini, Koivulan tilan kaikkine asukkeineen

 

 

 

3. PROJEKTITYÖN TOTEUTTAMINEN

 

Suunnitelmissa oli ensimmäinen koko luokan yhteinen tallikerta, jolloin kaikki näkevät  ja kokevat yhtäaikaa uuden ympäristön sekä tutustuvat eläimiin ja tallin tapoihin ja sääntöihin. Seuraavat kerrat oli alunperin tarkoitus järjestää pienemmissä ryhmissä, silloin myös hevoseen tutustuminen ja luottaminen olisi mahdollista. Olin suunnitellut lisäksi koululle yhdessä vanhemmille ja oppilaille järjestettävän tilaisuuden, jossa ”puretaan kokemukset ja katsotaan kuvat”,  eli oikeasti tullaan tutuiksi ja nähdään kaikkien kasvot.

Alkuperäinen suunnitelma kuitenkin mutkistui koulun muiden tapahtumien myötä, ja pääsimme tallinpihalle ensimmäisen kerran vasta seitsemännen luokan keväällä. Koko luokka oli mukana, lisäksi opettaja eli tallinpitäjä ja yksi oppilaille koulusta tuttu aikuinen ”ylimääräisinä silminä”.

 

Projektissa oli mukana  16 oppilaan luokka, jotka ”vein tallinpihalle”, kaikille uuteen ympäristöön. Ajattelin toisiimme tutustumisen hyväksi lähtökohdaksi oppilaille vieraan paikan, jossa kenelläkään heistä ei ole valmiita rooleja käyttäytymiseen.  Olin ennen tallivierailuja käyttänyt vuorotellen kumpaakin bernhardinkoiraani koululla tutustuttamassa isoja koiria ja oppilaita toisiinsa. ”Koirapäivät” koululla olivat hyvin suosittuja, bernhadilaisista tuli nopeasti ”meidän luokan koirat”. Koirien tehtävänä oli rauhottaa luokkaopetusta, viedä oppilaat ulos välitunnilla ja eräällä kerralla toinen koirista oli kuvaamataidontehtävän lyijykynätyön mallinakin! Ja koirat johdattelivat keskustelua luonnostaan tuleviin tallipäiviin; minkälaista Koivulassa on, miten siellä ollaan, minkälaisissa vaatteissa on järkevintä tulla.

 

    

 

 

 

 

 

     3.1.  ENSIMMÄINEN TALLIPÄIVÄ

 

Aluksi tutustuimme Koivulan tilan eläimiin, hevosiin, koiriin ja ympärillä hääriviin kanoihin. Käytiin läpi tallit ja rakennukset, ulkovessan käyttöohjeet(!) sekä sähkölankojen toiminta. Luontevasti ”hevostytöt” halusivat siivota tallia, osa ruokki kanoja ja osa oppilaista purki energiaansa alkuun peuhaamalla koirien kanssa. Koska retkemme teemana oli ”ensin työ, sitten leikki ja lopuksi vasta syödään”, ryhtyi tallinpitäjä eli opettaja  piankin jakamaan ohjeita  ja tarvikkeita uuden laitumen rakentamista varten. Pojat pistivät rautakangella reikiä maahan laidunkepeille ja monta käsiparia yhdessä selvitti nopeasti sotkeutuvia aitalankoja. Valmiiseen laitumeen laskettu iso puoliveriruuna esitti komeita ja vauhdikkaita käännöksiä kuin kiitokseksi uudesta laitumesta työstään tyytyväisille aidan takana ihaileville nuorille. Eräs oppilas osoittautui valokuvauksen harrastajaksi ja sai napattua upean kuvan hevosesta ilmassa riemuitsemassa vapaudestaan; kuva on kehystettynä koulussa luokan seinällä!

 

Opettaja oli valmistellut myös pienen kahden joukkueen kilpailun, joten oppilaat oli jaettiin kahteen ryhmään. Molemmille ryhmille arvottiin myös yksi bernhardinkoira, yksi ”lapinkoirantapainen” sekä yksi shetlanninponi huolehdittavaksi. Leikkimielisen kilpailun tehtävät olivat valmiina aidatulla isolla valjakkoajokentällä tai -pellolla. Jokaista tehtävää suoritti aina yksi joukkue kerrallaan. Koska molemmilla joukkueilla oli myös koiria ja poni mukana, ei kilpailun aikana voinut huudella tai ”pinkoa liian lujaa”, niinkuin eräs nuori ilmoitti. Tehtävinä oli erilaista pujottelua koirien ja ponien kanssa, pelkkä aika ei ratkaissut, eläinten hyvä kohtelu toi plussia. Suitset oli saatava koottua mallin mukaan ja esteen alta limbottava, jolloin oli luotettava luokkakaveriin, sillä vuorollaan kaksi käsiparia varmisti, ettei painava puomi satuta tippuessaan limboajaa... Hausikin tehtävä oli kaikkien mielestä ”labyrintti”, joka oli tehty valjakkoajon maratonesteen mallin mukaan. Molemmista joukkueista vain kaksi sai käydä tutustumassa reittiin. Koko joukkue lähti vuorollaan pitkänä letkana käsi kädessä mukanaan koirat ja poni pujottelemaan labyrintin portteja. Jonon alussa ja viimeisenä olivat reitin tuntijat; he yrittivä ohjata letkaa, muut huolehtivat eläimistä. Tasaväkinen tulos, sillä toisen ryhmän poni oli välillä haettava takaisin ja toisen ryhmän bernhardinkoira ”teki stopin ja sitä oli ensin rapsutettava”. Monet naurut sai niin opettaja kuin oppilaatkin. Viimeinen tehtävä oli syödä herkut, eli pusseissa oli tikkareita, kuiva leipä, porkkana ja makkara. Kuka syö minkäkin, mieluiten ja nopeiten?

 

Etukäteen hyvin suunnitellut työt ja tehtävät eri ryhmissä ja yhdessä etenivät joutuisasti. Kaikilla ihmisillä, nuorillakin,  näyttää olevan tarve olla tarpeellinen. Oikeat, kohtuulliset työt tuli tehdyksi ryhmän avulla ja positiivisella ryhmäpaineella, mikä koettiin kannustavana. Syntyi aito mahdollisuus puhumiseen, luokkakaverin huomaamiseen, eli luontevaan vuorovaikutukseen. Tallin koirat, kissat, hevoset, ponit ja erityisesti ihastusta ansainneet touhukkaat kanat ja kukot saivat paljon uusia ystäviä! Kuten myös oppilaat toisistaan. Nuotiolla paistaen ”koulun makkaratkin maistuvat hyviltä” ja ”kiva, kun ei tarvinnut lähteä Lintsille, täällä on kivempaa, kun ollaan vaan me”.  Jo tämä yksi oppilaiden yhteinen toimintapäivä  sekä ehkä myös minun tultua tutuksi ”toisella lailla, aidosti” on muokannut luokan ryhmähenkeä suuresti positiiviseen suuntaan. Poissaoloja on äärimmäisen vähän, ei kiusaamisia, ehkä välillä liikaa hälinää tai hössötystä. Mutta mielestäni tärkein eli ilmapiiri muuttui ystävälliseksi, ainakin shetlanninponin verran. Ja se on paljon se!!  Järjestellessäni toimintapäivää tulivat myös monet vanhemmat luontevalla tavalla tutuksi, osa jopa kyyditsi oppilaita. Kaikki vanhemmat olivat tietoisia tallitouhuista, retket olivat osa koulupäivää ja oppilaat  siten vakuutettu koulun puolesta.

 

    

 

     3.2. TOINEN TALLIPÄIVÄ

 

Toisella, syksyisellä tallikäynnillä olivat mukana kaikki oppilaat, luokan matematiikan opettaja ja koulussamme vieraileva ranskalainen ”vaihto-opettaja”. Myös tallinpitäjä eli luokanvalvoja, opettaja oli tietenkin paikalla ja järjestänyt etukäteen ”Koivulan suunnistuksen”, varannut hevosenkenkiä maalattavaksi sekä ohjeisti oppilaita siivoamaan tallia ja purkamaan laitumia.

 

”Hevosenkengät”-tehtävä oli kirjoitettu kartongille seuraavasti: ”Koivulassa kenkiä käyttää hevosista Amiralli, Jamiralli ja Ynnäke sekä Nestori-poni. Hevonen kengitetään noin 8 viikon välein, koska kavio kasvaa ja kuten huomaat, rautainenkin kenkä kuluu hevosen noin 600kg.n painon alla! Hevosenkengät ovat loistavaa materiaalia taiteiluun! Valitse yksi kenkä, mieleinen, ehkä omaa luonnettasi läheisin... Amiralli: vauhdikas, ehkä villi?, hieman arka, ystävällinen. Jamiralli: reipas, utelias, touhukas, oppivainen. Ynnäke: rehellinen, kiltti, viisas, ovela. Nestori: leppoisa, ahne, johtaja-tyyppiä, ystävällinen.”    Työt etenivät joutuisasti yhdessä; hevosenkenkiä putsatessa ja maalatessa mietimme omia ”taiteilijanimiä”. Minkänimisiä olisimme, jos käyttäisimme omaa toista nimeä ja sukunimenä äidin tyttönimeä? Paitsi yhdessä tekeminen myös yhdessä itsellemme nauraminen todella vapauttaa tunnelmaa! Vasaralakalla kullatut kengät taiteilijanimillä signeerattuina jätettiin tallin hyllylle kuivumaan ja niistä työstettiin myöhemmin koululla onnea tuovia ovikylttejä tai kynttilänjalkoja. Kaikenlisäksi ranskalaisen opettajan kanssa puhuimme, ainakin yritimme puhua englantia; oppilaatkin halusivat kertoa hevosten luonteista ja muista eläimistä mitä tiesivät!

 

”Koivulan suunnistus” -lenkki kierrettiin neljän oppilaan ryhmissä, jokaisella ryhmällä oli oma koira mukana ja toinen poneista. Ryhmät saivat Koivulan tilasta maatalouden peruslohkokartasta kopion, mihin oli merkitty kolme käytävää rastia. Kaikki suunnistuksen alueet näkyivät tallinpihalle eikä teitä tms. tarvinnut ylittää. Ryhmien kulkemista oli mukava seurata, koirat näyttivät olevan jo helpommin hallittavissa. Toinen poneista karkasi kerran takaisin tallinpihalle. Oppilaat juoksivat säikähtäneenä perässä ja löysivät ponin opettajan vierestä. Syntyi luontevaa keskustelua: Saako pienemmille nauraa, ponit, niinkuin muutkin loukkaantuvat! Uusi yritys suunnistuslenkille vakavin ilmein sekä namipaloillakin houkutellen  ja ponin luottamus ansaittiin takaisin! Ensimmäinen rasti löytyi ladon luota, jossa pressun alla on vanha hevosvetoinen lannoitin. ”Mihin tätä käytetään? Maailma on täynnä kummia tavaroita ja outoja keksintöjä. Toisen romu voi olla toisen aarre, eli korjaa tai kierrätä, älä osta turhuuksia!” Toinen rasti oli kauimmaisessa pellon nurkassa: ”Jaksoit siis tänne asti!! Koirat ja ponit tarvitsevat liikuntaa joka päivä. Liikutko sinä päivittäin tarpeeksi, vähintään tunnin päivässä sykettä nostaen?”  Kolmannella rastilla löytyi tehtävä: ”Joka päivä oppi jotain uutta, jos ottaa vastaan!! Opeta ponille ja koiralle temppu, eli houkuttele niitä siirtämään etujalat renkaan keskelle ja seisomaan siinä paikallaan 5s. Kehu kovin, jos onnistuvat, sillä positiivinen palaute pistää yrittämään ja ymmärtämään. Koirien agility eli vauhdikas tehtäväkilpailu on jo tuttua, nyt on uutena ”poni-agility” -kilpailut.”

 

 

Myös hevosen selässä käyminen sekä pieni kävelylenkki oli monelle uusi ja unohtumatonkin kokemus. Miten  hevonen kävelikin hitaammin, kun ratsastaja rauhottui ja rentoutui! Varsinkin, kun opettaja toivoi oppilaita nyt apuun hevosen koulutuksessa. Tätä nuorta hevosta ei ollut koskaan kukaan muu ratsastanut ja jos sitä myöhemmin käyttäisi talutusratsastuksissa vieraissa paikoissa, sitä olisi nyt hyvä ensin harjoitella hevoselle tutussa ympäristössä. Kuvaavaa on se, että poika, joka oli ollut ensimmäisenä hevosen selässä kysyi lopuksi saisiko hän ”ihan vähän mennä vielä?” Hän oli huomaavinaan toisella kerralla hevosen olevan nyt jo tottunut uusiin ratsastajiin ja ”menevän jo paljon rennommin askelin”. Poika ei ollut aikaisemmin ollut hevosen selässä.

 

Tämän tallikäynnin päätteeksi oppilaat raapustivat vieraskirjaan: ”Luokkamme vieraili Koivulan tallilla. Osa pääsi ratsastamaan hevosella nimeltä Jamiralli. Teimme vohveleita ja hyviä oli. Jotkut purkasi laitumia, koirat oli innoissaan ja oli kaikin puolin tosi kivaa.”

 

4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

 

MASK eli monitahoarviointi sosiaalisesta kompetenssista on tieteellinen tutkimukseen perustuva menetelmä lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen arvioimiseksi. Se perustuu monitahoarviointiin, eli henkilön sosiaalisia taitoja arvioidaan usealta taholta, esimerkiksi koululuokkaa ajatellen arvioitsijana on oppilas itse, luokkakaverit, opettajat ja vanhemmat. (Salmivalli 2005,238) Tässä projektissa otin vihjeitä tästä menetelmästä arvioidessani luokan sosiaalista tilaa, ilmapiiriä. Tein kyselyn oppilaille itselleen, heitä opettaville aineenopettajille sekä vanhemmille. Toisen retkipäivän jälkeen lähetin vanhemmille vapaamuotoisen tarinan hevostoimintapäivästämme ja toiveen saada kuulla ”ruusuja ja risuja” toiminnasta koulutyön ulkopuolella.  Oppilaat vastasivat viikon kuluttua toisesta retkipäivästä ”minä ja luokkakaverini” kyselylomakkeeseen (liite) ja luokan aineenopettajilla oli mahdollisuus vielä kirjallisesti kertoa luokan tämänhetkisestä tilasta esimerkein (liite aineenopettajille).

 

Vanhemmilta tuli ainoastaan positiivista ja erittäin rohkaisevaa palutetta. He kertoivat, että nuoret ovat olleet erittäin iloisia vaihtelusta koulutyöhön ja mahdollisuudesta tutustua ”oikeasti” luokkatovereihin. ”Tämänkaltainen tekeminen on mitä mainioin tapa saada luokka tuntemaan yhteenkuuluvuutta, kun ei tarvitse esittää kenellekkään sellaista mitä ei ole” on erään perheen mielipide. ”Yhdessä pelkojen kohtaaminen ei ole enään vaikeaa, oppilaat uskaltavat nyt tsempata toisiaan” oli erään vanhemman vastauksessa. Eräs vanhempi oli myös iloinen, että nuoret saivat tehdä oikeita töitä ja oppia oikeita asioita.

 

Aineenopettajat jatkoivat vastauksissaan ”samalla linjalla”. Historian opettaja, jolla on kaikki oppilaat yhtäaikaa tunnilla vastasi: ”En osaa muuta sanoa kuin, että henki luokassa on paljon parempi kuin vuosi takaperin. Kaikki osaavat ottaa toisen erilaisuuden huomioon, eikä ketään nälvitä, vaikka osaaminen ei aina kaikilla ole kovin hohdokasta. Kiva porukka.”  Ruotsin tunneilla on muutama oppilas toisessa ryhmässä, vaikuttako sekin, että ”luokka on hyvin rauhallinen”. Lisäksi ”luokkakaverit eivät kommentoi toisia ilkeästi, eivät ilku vääriä vastauksia.” Myönteinen henki ja yrittämisen meininki, on monen opettajan mielipide luokan opiskelusta. Myös englannintunneilla ”jollain tasolla hyväksyvät toisensa paremmin. Vääriä vastauksia ei revitellä niinkuin ennen. ” Eräs opettaja on todennut yhteistyön sujuvan helpommin.

 

Kaikki oppilaat vastasivat luokanvalvojan johdolla ”Minä ja luokkakaverini” -kyselyyn viikon kuluttua toisesta retkestä. Kaikki (osa pojista) eivät kuitenkaan jaksaneet lukea jokaista väittämää, mutta silti jokaisessa paperissa kohdat 1,2,8 ja 9 oli mietitty ja vastattu. Ensimmäisen väittämän ”Kun olen luokkakaverieni kanssa, olen suurinpiirtein tyytyväinen itseeni” vastaukset kasautuivat kaikki pitää jokseenkin tai täysin paikkansa -kohdille. Toisessa väittämässä  ”Kun olen luokkakaverieni kanssa, ajattelen etten kelpaa mihinkään”, kolme oppilasta tuumasi ettei tämä pidä juurikaan paikkaansa, loput olivat sitä mieltä, ettei se pidä ollenkaan paikkaansa.  Opettaja oli tarkoituksella laittanut ainakin yhden (tämän) väittämän ”väärin päin”, jolla voi hieman varmistaa, että oppilaat todella lukevat ja miettivät vastauksia.

 

 Loppujen väittämien vastaukset kasautuivat selvästi pitää jokseenkin tai pitää täysin paikkaansa kohdille. Eli luokan oppilaat kokevat, että heissä itsessään on paljon hyvää, he suoriutuvat tehtävistään yhtä hyvin kuin toisetkin ja he ovat mielestään arvokkaita. Luokkakaverihin voi jokseenkin luottaa ja he ovat valmiita auttamaan. Muutama uskaltaa olla jokseenkin oma itsensä, lähes kaikki ovat täysillä mukana! Kaikilta on vastauksien mukaan pyydetty luokassa apua tai neuvoa.

Omin sanoin  oppilaat kokevat luokkahengen ”mukavaksi, ihan jees tunnelma, semmone aika rento, joskus hieman villi. Luokassa on paljon erilaisia ihmisiä, mikä koetaan hyväksi, kaikki tyypit kivoja, pojatkin. Jotain kuppikuntia on olemassa, eli kaveriporukoita.” Miten voisin itse vaikuttaa -sai vähiten vastauksia: ”Olemalla edelleen kiltti tyttö, pysymällä rauhallisena. Saan olla oma itseni. ”

 

Koulussamme käytetään jaksoraporttia, joka on tärkeä viesti koulusta oppilaan kotiin jokaisen kouluvuoden viiden jakson päättyessä. Jaksoraporttiin aineenopettajat merkitsevät puuttuvat oppikirjat ja -välineet sekä tekemättömät kotitehtävät. Lisäksi raporttiin kirjataan mahdolliset oppitunninhäirinnät ja muut koulun sääntöjen vastaiset tapahtumat. ”Puhdas raportti” on viesti kotiin oman nuoren vastuullisesta, toisetkin huomioon ottavasta koulutyöstä.  Luokanvalvoja voi raportteja seuraamalla olla kohtuullisen helposti ajantasalla oman valvontaluokkansa oppilaiden koulutyöstä.

 

Tämän projektin yhtenä johtopäätöksiin vaikuttavana asiana laskin viimevuoden kaikkien viiden ja kuluvan kouluvuoden jaksoraporttien jokaisen oppilaan merkinnät yhteen koko luokan tulokseksi. Jaoin merkinnät kahteen luokkaan, ensimmäiseen laskin yhteen puuttuvat oppikirjat (P) sekä tekemättömät kotitehtävät(L). Toisessa luokassa on oppitunnin häirintä (H) sekä muut sääntöjen vastaiset tekemiset ja kiroilut (K). Oppilaiden tullessa yläkouluun oli merkintöjä L ja P yhteensä 36, sekä 4 H ja K merkintää koko luokalla. Toisen, kolmannen ja neljännen jakson aikana merkinnät nousivat selvästi, keskimäärin 53 merkintää puuttuvista työvälineistä ja läksyistä sekä 20 merkintää luokan häirinnästä. Viidennen jakson aikana, johon osui myös ensimmäinen tallikäynti, jäi läksyt tekemättä yhteensä 24 kertaa, mutta H ja K merkintöjä ei ollut yhtään koko luokalla! Kesäloman jälkeen ei koulurutiinit olleet muistissa ja L ja P merkintöjä oli yhteensä 46 sekä 7 merkintää oppitunnin häirinnästä. Kuluvan jakson aikana merkinnät ovat selvästi laskeneet, tämän jakson aikana oli myös toinen tallikäynti.

 

Johtopäätöksenä koko luokan osallistavasta koulun ulkopuolisesta toiminnasta, tässä projektissa mielekkäästä tekemisestä ulkona tallin pihalla näyttää olevan merkitsevästi hyötyä toisiinsa tutustumisen ja yhteenkuulumisen tunteen luomiselle. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteellisuus, sääntöjen luoma turvallisuus ja aikuisjohtoisuus sekä suunnitelmallisuus tuntuvat olevan hyvä lähtökohta tutustuttaa nuoria toisiinsa, toiminta auttaa aidon vuorovaikutuksen luomisessa sekä opettaa yhteistyötä.

 

5. POHDINTAA

 

Projektin johtopäätökset on tehty hyvin pienellä otoksella koulun oppilaista, mukana oli vain yksi oppilasryhmä ja heidän opettajansa, joten tuloksia ei pitäne suuresti yleistää. Niitä voidaan kuitenkin pitää suuntaa antavina, ja projektia itseään uudelleen kokeiltavana.

 

Yläkoulun luokanvalvojan tehtävät ovat viime vuosina merkittävästi lisääntyneet ilman, että  työhön on saanut lisäkoulutusta tai -resursseja. Viikottaisella luokanvalvojan tapaamisella ei ehdi juurikaan tutustua oppilaisiin, aika kuluu raporttimerkintöjen seuraamisiin sekä kuluvan kouluviikon muun ohjelman tai asioiden ilmoituksiin. Lisäksi luokanvalvoja on yhteyshenkilö kodin ja koulun välillä. Toivon, että tämä oma projektini luokkani kanssa herättäisi keskustelua luokanvalvojan tehtävistä ja tavallaan nostaisi esiin ne mahdollisuudet,  mitä jokaisella luokanvalvojalla eli koulujen aineenopettajilla varmasti on koulutyön tukemiseksi. Luokanvalvojat tarvitsevat lisää aikaa ja apujakin, tehdäkseen omalla tavallaan oppilaittensa kanssa yhteisiä juttuja, jolloin tullaan tutuksi  -oikeasti!

 

Eläimet, hevoset ja koirat ovat hyvää seuraa nuorille. Maaseutu ympäristönä rauhoittaa ja tallin työt  ovat  mielekästä tekemistä yhdessä. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta motivoi isompaakin joukkoa nuoria toimimaan yhdessä, avaa luontevan keskustelu- ja toisen huomaamismahdollisuuden. Utelias ja isokokoinen hevonen jo koollaan pysäyttää vilkkaammankin nuoren tai hamuaa turvallaan varovaisesti tuttavuutta  arempaan ihmiseen. Hevonen tarvitsee ihmisen huolenpitoa, jolloin se voi palkita hoitajansa vaikkapa pienellä ratsastuslenkillä  -yhdessä.

 

6. YHTEENVETO

 

Tässä projektissa halusin tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun luokan oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa ympäristössä. Onko maaseutu, ulkoilma, hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo muutaman yhteisen toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuumisen tunnetta? Miten näkyy koulun arjessa oppilaiden yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa?

 

Sosiaalipedagogisessa toiminnassa ja ajattelussa korostuvat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja elämyksellisyys. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta sisältää kaksi peruselementtiä, ihmisen ja hevosen välisen vuorovaikutuksen sekä talliyhteisöön kuulumisen.  Kriteereinä sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle on toimintaa ohjaava asiansa tunteva ohjaaja sekä toiminta on aina suunniteltua  ja tavoitteellista ja siinä käytetään hyvin tehtäväänsä koulutettuja ja hoidettuja hevosia.

 

Parhaimmillaan sosiaalipedagoginen hevostoiminta tarjoaa haasteellisen oppimisympäristön hevosineen ja muine eläimineen sekä ihmisineen. Yhteisöllisyyden, vertaistuen ja yhteenkuuluvuuden tunteet sekä keskittymiskyvyn ja oman itsetunnon kehittäminen on mahdollista suunnitelmallisen hevostoiminnan avulla. Hevonen omalla yrittämisellään ja uteliaisuudellaan aktivoi ihmisen oppimaan lisää kommunikaatiosta, mikä on kaiken yhteistyön ja toiminnallisuuden perusedellytys. Hevonen ei syrji ketään.

 

Tässä projektissa oli mukana yläkoulun 16 oppilaan luokka, jotka ”vein tallinpihalle”, kaikille uuteen ympäristöön. Toisiinsa tutustumisen lisäksi hain ryhmälle yhteistyötaitoja sekä yhteenkuumisen tunnetta ja erilaisuuden hyväksymistä sosiaalipedagogisen keinoin.

 

Etukäteen hyvin suunnitellut työt ja tehtävät eri ryhmissä ja yhdessä etenivät joutuisasti. Oikeat, kohtuulliset työt tuli tehdyksi ryhmän avulla ja positiivisella ja kannustavalla ryhmäpaineella. Syntyi aito mahdollisuus puhumiseen, luokkakaverin huomaamiseen, eli luontevaan vuorovaikutukseen.

 

Oppilaiden vanhemmat, opettajat ja oppilaat itse ovat sitä mieltä, että tämä toiminta on erittäin merkitsevästi parantanut luokkahenkeä tutustuttamalla oppilaat ja opettajat toisiinsa ”jotenkin aidolla tavalla.” Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteellisuus, sääntöjen luoma turvallisuus ja aikuisjohtoisuus sekä suunnitelmallisuus tuntuvat olevan hyvä lähtökohta tutustuttaa nuoria toisiinsa, toiminta auttaa aidon vuorovaikutuksen luomisessa sekä opettaa yhteistyötä.

LÄHTEET

 

Hintikka, Anna-Maija, toim. 2000. Erilaisesta oppijasta erinomaiseksi oppijaksi, kokemuksia erilaisesta opettamisesta ja erilaisesta oppimisesta. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry. Hero. Gummerus Kirjapaino Oy.

 

Hippos 5/2008. Suomen Ratsastajainliiton jäsenlehti. Artikkeli Ratsastusalueet esittelyssä: Lounais-Suomi, perinteitä ja ennakkoluulottomuutta. Teksti Tuulikki Kaarto.

 

Hyvätti, Nina 2003: Tallityöstä potkua elämään -syrjäytyvä nuori talliyhteisössä, projektityö Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskukseen.

 

Hyyppä, Markku T. 2005: Me-hengen mahti. Otava.

 

Hämäläinen, Juha 1999: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan. Kuopion yliopisto. Koulutus- ja kehittämiskeskus. Opetusjulkaisuja 1/1999.

 

Koistinen, Kari 2002-2003:Sosiaalipedagoginen hevostoiminta lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukena. Raportti Ratsastuspedagogiikkahankkeen 2. vaiheen tuloksista. Suomen Ratsastajainliitto.

 

Mönkkönen, Kaarina 2007: Vuorovaikutus, dialoginen asiakastyö. Edita.

 

Nyqvist, Leo 2008. Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Luento Ypäjällä 19.1.2008.

 

 

Okulov, Seija 2008. Kuopion yliopisto. Luento Ypäjällä ”Yhteisö ja yhteisöllisyys -joitakin perusasioita”. Koulutuspäivä 14.3.2008.

 

Okulov, Seija & Koukkari, Katja 2005: Ratsastuspedagogiikasta sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi -sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet ja sovellukset täydennyskoulutuksen kokemuksina.Kuopion yliopisto. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2005.

 

Salmivalli Christina 2005: Kaverien kanssa. Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys. Otava.

 

Schulman, Annika 2003: Hevostaitoa tunteella -menetelmä sosialipedagogisen hevostoiminnan pohjana, projektityö Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskukseen.

 

Tahkokallio, Keijo 2003: Mitä tehdä levottomille lapsille. WSOY.

 

Vepsä, Kari 2008. Luento ja demonstraatiot hevosen kanssa 5.8.2008 ja 30.9.2008, Karkkila.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LIITE

 

Hei luokkaani opettava aineenopettaja!

 

Olen käynyt pienimuotoista opiskelua työn ohella sosiaalipedagogiikan alueella ja siihen liittyvään projektityöhön ”valjastin” oman luokkani.

 

Tässä projektissa halusin tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun luokan oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa ympäristössä. Onko maaseutu, ulkoilma, hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo muutaman yhteisen toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuulumisen tunnetta? Miten näkyy koulun arjessa oppilaiden yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa? Näyttääkö siltä, että he tuntevat toisensa? Jos saisin vielä käytännön esimerkkejä...

 

Kiitos ajastasi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

          LIITE

          Minä ja luokkakaverini

 

Käytä arvioinnissa seuraavaa asteikkoa:

          0= ei pidä ollenkaan paikkaansa

1= ei pidä juurikaan paikkaansa

2= pitää jokseenkin paikkaansa

3= pitää täysin paikkaansa

 

1. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

olen suurinpiirtein tyytyväinen itseeni  0        1        2        3

 

2. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

ajattelen, etten kelpaa mihinkään                   0        1        2        3

 

3. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

koen, että minussa on paljon hyvää              0        1        2        3

 

4. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

koen suoriutuvani asioista yhtä hyvin

kuin toisetkin                                              0        1        2        3

 

5. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

koen olevani ihmisenä yhtä arvokas

kuin muutkin                                               0        1        2        3

 

6. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

tunnen, että heihin voi luottaa                       0        1        2        3

 

7. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

uskallan olla oma itseni                                0        1        2        3

 

8. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

uskallan olla oma itseni                                0        1        2        3

 

9. Kun olen luokkakaverieni kanssa,

minulta on pyydetty joskus apua tai neuvoa  0        1        2        3

 

10. Kerro oma käsityksesi meidän luokasta, minkälaisena koet ilmapiirin, eli ”tunnelman”, luokkahengen ?! Ja miten itse siihen vaikutat?

 

Voit vastata omalla tai ”taiteilijanimelläsi”, mutta vastaa rehellisesti. Kiitos vastauksistasi!

 

 

 Todistus1

 Todistus2