Hevostoiminta, projektityö 2008
Hanna
Ström
”Tullaan
tutuiksi tallinpihalla”
SISÄLLYS
JOHDANTO
1. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ JA
TEOREETTISISIA TAUSTATEKIJÖITÄ
1.1.
SOSIAALIPEDAGOGIIKKA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
3
1.2.
VUOROVAIKUTUS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . .6
1.3.
YHTEISÖ JA YHTEISÖLLISYYS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
1.4.
LUOVUUS JA TULEVAISUUS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10
1.5.
SOSIAALISET TAIDOT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . 11
2. TÄMÄ PROJEKTITYÖ LÄHTI TARPEESTA TULLA TUTUKSI . .
. . .12
3.
PROJEKTITYÖN TOTEUTTAMINEN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. .14
3.1. ENSIMMÄINEN TALLIPÄIVÄ . . .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .15
3.2. TOINEN TALLIPÄIVÄ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . .17
4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
5. POHDINTAA .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . . 22
6. YHTEENVETO . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23
LÄHTEET
LIITTET
JOHDANTO
Minä päädyin sattumien
kautta hevostalleille ollessani
alakouluikäinen. Ratsastuksen alkeis- ja jatkokursseilla opin ratsastamaan ja
hoitamalla tuntihevosia opin hevosten käsittelyä ja ”sielunelämää”.
Hevostaitojen kartuttua pääsin yksityistallien kilpahevosten innokkaaksi hoitajaksi. Hevoset opettivat minua pitämään
”itsestäänselvyytenä” erästä elämän
perusasiaa, että vain omalla ahkeruudella ja työllä saa sen, mistä itse
haaveilee. Hevosten kanssa toimiessa myös oppimisen nälkä kasvaa, mitä enemmän
osasin, sitä enemmän halusin osata ja oppia lisää. Hevoset itse ovat hyvää
seuraa, niiden luonteen ”reiluus ja suoruus” ovat hyvin vetovoimaisia. Lisäksi
hevosten ympärillä häärii aina muitakin ihmisiä; monista ”hevostutuista” on
tullutkin elämän mittaisia ystäviä. Minusta kasvoi hevostallimaailmassa työtä
pelkäämätön, haasteisiin kurkottava ja touhukas ihminen. Tätä kaikkea
haluaisinkin jakaa muille ihmisille; elämän innostuksen voi löytää myös
tallinpihalta.
Nuorista puhuttaessa
nousee keskeiseksi aiheeksi usein nuorison pahoinvointi ja julmat
väkivallanteot, joihin he ovat osallisia. Nämä nuoret eivät aina koe olevansa
hyväksyttyjä tai tarpeellisia, he eivät ehkä ole kiinnittyneet mihinkään yhteisöön. Hämmennystä aiheuttaa
muutokset niin yhteiskunnassa kuin perherakenteissa. Ongelmat koulussa,
putoaminen koulutuksesta ja syrjäytyminen työmarkkinoilta on usein uhkakuvana.
Päihteet, huumeet ja usein niihin liittyvä rikollisuus vielä lisäävät
mielenterveysongelmia, syrjäytymisriski yhteiskunnasta kasvaa. Projektityössään
Nina Hyvätti ”Tallityöstä potkua elämään -syrjäytyvä nuori
talliyhteisössä” (2003) tutki, voiko hevostoiminnalla
vahvistaa nuoren elämänhallinnan taitoja. Hän huomasi, että esimerkiksi hevosen
tarpeista huolehtiminen saattaa ohjata nuorta havaitsemaan omia tarpeitaan,
esimerkiksi säännöllisen ruokailun ja levon merkityksen. Lisäksi hevosten
kanssa nuoret kokivat onnistumisen elämyksiä, hyvää oloa ja hyväksyntää, niin
hevosilta kuin talliyhteisön ihmistenkin
taholta.
Myös minä omasta
kokemuksestani tiedän, että ihmiset voivat tuntea suurta kiintymystä omaa
lemmikkieläintään kohtaan. Kissaan, koiraan tai hevoseen voi luoda itselleen
merkityksellisen suhteen. Tätä eläimen kanssa käytävää vuorovaikutusta voisi
käyttää harjoitteluna ihmissuhteiden luomiseen ja yhteisöllisyyden kokemiseen.
Tässä projektissa halusin
tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun
luokan oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa
ympäristössä. Onko maaseutu, ulkoilma,
hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo muutaman yhteisen
toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuulmisen tunnetta? Miten näkyy koulun arjessa oppilaiden
yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he
jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa?
Talliyhteisö on kuin
yhteiskuntamme pienoiskoossa sääntöineen ja vapauksineen sekä
mahdollisuuksineen. Se on ”lempeä” paikka harjoitella yhteisöllisyyttä ja
siirtää taidot muuhun elämään, hevosen voimalla ja mitalla. (Okulov, 2008.)
1. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ JA
TEOREETTISIA TAUSTATEKIJÖITÄ
1.1. SOSIAALIPEDAGOGIIKKA
Sosiaalipedagogiikan
peruskysymyksiä ovat sosiaalisten ongelmien ehkäisy ja lievittäminen,
erityisesti silloin, kun syrjäytyminen uhkaa heikentää elämämisen laatua,
elämän hallintaa ja hyvinvointia osana ympäröivää yhteiskuntaa. Keskeistä
sosiaalipedagogiikassa on teoria-ajattelun ja käytännön toimien yhdistäminen.
Teorian peruskäsitteitä ovat sosiaalinen ja yhteiskunnallinen identiteetti,
yhteiskunnallinen subjektius, osallisuus ja osallistuminen, elämän hallinta ja
täysipainoinen elämä yhteiskunnan jäsenenä, integraatio ja emansipaatio,
dialogi, kohtaaminen ja itsemäärääminen, syrjäytyminen ja sen ehkäisy ja
lievittäminen. Osa käsitteistä viittaa sosiaalipedagogisen toiminnan
tarkoitukseen ja määrittää toiminnan tavoitteita. Osa käsitteistä selittää
toiminnan luonnetta ja sisältöä. Sosiaalipedagogiikassa onkin kyse ajattelun ja
toiminnan kokonaisuudesta, jossa pyritään vaikuttamaan suoraan ihmiseen.
Ajattelu ja toiminta yhdistyvät parhaimmillaan oivallukseen, että asiat
voisivat olla toisinkin. Ihmisiä autetaan näkemään niitä mahdollisuuksia, joita
heillä on vaikuttaa omaan elämänkulkuunsa yksilönä ja yhteisönä.
Sosiaalipedagoginen työ on tilannesensitiivistä, avointa ja
vuorovaikutuksellista, jolloin kaikki toimijat voivat täysipainoisesti
osallistua ja vaikuttaa. Sosiaalipedagogisen työn luovat työmuodot auttavat
ihmistä löytämään uutta orientaatiota ja sisältöä elämään, vahvistamaan
itsetuntoa sekä eheyttämään ja
saavuttamaan sisäistä tasapainoa, leikkimään ja rentoutuaan, työstämään ja
ratkaisemaan omaan elämäntilanteeseen liittyviä ongelmia. (Hämäläinen 1999,
7,31,60,67.)
Viimeaikaiset
lapsi-ja nuorisotutkimukset ovat raportoineet pahoinvoinnin ja
syrjäytymiskierteen lisääntymisestä, yhä useammalla lapsella ja nuorella on
mielenterveysongelmia ja ongelmien vaikeusaste on syventynyt. Ennalta
ehkäisevään työhön, varhaiseen havaitsemiseen ja -puuttumiseen kannattaa
panostaa, mikä on järkevämpää ja taloudellisesti halvempaa kuin maksaa
mahdollisten kriisivaiheiden hoitojen kustannukset. (Koistinen 2002-2003,2).
Sosiaalipedagogisessa
toiminnassa ja ajattelussa korostuvat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja
elämyksellisyys. Ratsastuspedagogia on tästä teoreettisesta lähtökohdasta ja käytännön viitekehyksestä kumpuavaa työtä,
jonka tavoitteena on lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen
hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa. Tämä
sosiaalipedagoginen hevostoiminta käsittää koko talliyhteisön kokonaisuuden,
talliyhteisösysteemin, johon kuuluvat hevoset, ratsastajat, tallin
henkilökunta, talliyrittäjä, muut ihmiset, vanhemmat ja ympäröivät yhteisöt ja
sidosryhmät.
Ratsastuspedagoginen
toiminta yhteisöllisyydellään eroaa ratsastusterapiasta, jossa lähestymistapa
ja toiminta on enemmän yksilöstä lähtevää ja yksilöön kohdistuvaa kuntouttavaa
terapiaa. (Koistinen 2002-2003,4).
Sosiaalipedagoginen
hevostoiminta sisältää kaksi peruselementtiä, ihmisen ja hevosen välisen
vuorovaikutuksen sekä talliyhteisöön kuulumisen. Kriteereinä
sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle voidaan pitää :
-toimintaa ohjaa asiansa
tunteva ohjaaja
-toiminta on suunniteltua
-toiminnalla on selkeät
tavoitteet
-toimintaan on käytössä siihen soveltuvat hevoset,
jotka ovat hyvin koulutetteja ja hyvin hoidettuja
Kun asetetaan
tavoitteita, on niiden oltava riittävän haasteellisia, sillä haasteellinen
toiminta pitää yllä keskeneräisten töiden luomia jännitteitä. Varsinkin, jos
itse voi vaikuttaa toiminnan tavoitteisiin voi jännite muodostua työn
positiiviseksi resurssiksi. Niin kauan kun tavoitteellista jännitettä on
olemassa, elämällä on mieli ja merkitys, sillä on mukavaa tekemistä tiedossa. Ihmiset
tarvitsevat toiminnallisia haasteita, joihin he voivat itse vaikuttaa.
(Mönkkönen 2007, 147.)
”Rajoja ja rakkautta” on
lyhyesti sanottuna edelleen toimiva periaate, jolla voidaan turvata lapsen ja
nuoren kehitys ja hyvinvointi. Kaiken kasvatuksen tulisi olla lapsilähtöistä,
lähteä hänen tarpeistaan. Lisäksi kasvatuksen ja opetuksen tulisi olla aikuisjohtoista,
jolloin voidaan kohtuullistaa lapsen halut ja mieltymykset sekä ohjata niitä
tarvittaessa. (Tahkokallio 2003, 184.)
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta
parhaimmillaan tarjoaa haasteellisen oppimisympäristön hevosineen ja muine
eläimineen sekä ihmisineen. Yhteisöllisyyden, vertaistuen ja yhteenkuuluvuuden
tunteet sekä keskittymiskyvyn ja oman itsetunnon kehittäminen on mahdollista
suunnitelmallisen hevostoiminnan avulla. Usein suuren eläimen läsnäolo jo
sinänsä rauhoittaa, mutta hevosen kyky ja pyyteetön yritys ottaa vastaan
ihmisen viestiä ja kommunikoida ”vie
ihmisen mielen mukanaan” . Hevonen omalla yrittämisellään ja uteliaisuudellaan
aktivoi ihmisen oppimaan lisää kommunikaatiosta, mikä on kaiken yhteistyön
ja toiminnallisuuden ensimmäinen perusedellytys. Hevonen ei syrji ketään.
1.2. VUOROVAIKUTUS
Vuorovaikutus sisältää
yksilöiden, yhteisöjen, organisaatioiden ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta,
joka voi olla hyvinkin monimuotoista. Parhaimmillaan se on yhteistyötä,
sosiaalisesti jaettuja yhteisiä sopimuksia ja sääntörakennelmia, joskus myös
valtaa ja vallankäyttöä. Vuorovaikutus on saanut myös uusia nimityksiä,
esimerkiksi verkostoituminen, yhteistyö, asiakaslähtöisyys, dialogisuus,
moniammatillisuus ja voimaantuminen.
Joskus nousee yksilökeskeisyys liiankin voimakkaasti esiin, kuitenkin
esimerkiksi nuorilla kaverit ovat hyvinkin kiinteä osa nuoren elämää. Ehkä
ihmisiä ei tulisikaan kohdella ”yksilöinä” vaan ”kaksiloina”, sillä heidän
minänsä on usein kietoutunut lähimpien ihmisten kanssa ”meiksi”. (Mönkkönen
2007, 15,72.)
Täydellistä
yhteisymmärrystä voidaan tuskin koskaan saavuttaa, sillä vuorovaikutuksen
osapuolet tulkitsevat aina asioita myös oman henkilöhistoriansa, kokemuksiensa
ja kyseisen tilanteen vaikutuksen alaisena. Riittää kun syntyy riittävä
yhteisymmärrys; dialogisuudessa ajatellaan löytyvän uusia alueita osapuolten
välille, jolloin voidaan edetä kohti kolmatta näkökulmaa. (Mönkkönen 2007,94.)
Vuorovaikutuksen
ensimmäisestä tasosta, tilanteessa olosta edetään sosiaalisen vaikuttamisen,
eräänlaisen pelisuhteen ja myöhemmän yhteistyösuhteen kautta
yhteistoiminnalliseen tasoon. Edellytyksenä on yhteinen päämäärä ja sen yhteinen
tiedostaminen, mutta lisänä on molemminpuolinen luottamus, joka mahdollistaa
kunnioituksen ja ystävyydenkin. (Mönkkönen 2007,110-121.)
Hevosen kanssa
työskennellessä voi ihminen harjoitella omia vuorovaikutustaitojaan.
Hevostyöskentelyn aluksi on hevonen
saatava kiinnostumaan ihmisestä, jotta
hevoseen voi saada kontaktin. Kiinnostuksen ja kontaktin avulla ihminen voi
saada sanomansa perille, syntyy yhteistä tiedostamista ja tavoitteita tehtävien
kautta. Luottamussuhde hevosen ja ihmisen välillä on todellinen, kun hevonen
kokee ihmisen johdonmukaiseksi ja rehelliseksi annettujen mahdollisten
tehtävien sekä oikein tehdystä tehtävästä saadun palkinnon kautta. Väärin
ratkaistusta tehtävästä ei saa rangaista, sillä rankaiseminen ei kehitä hevosta
eikä ihmisen ja hevosen välistä vuorovaikutussuhdetta, sen
yhteistoiminnallista muotoa. Luottamus
hevosen ja ihmisen välillä mahdollistaa molemminpuolisen kunnioituksen,
yhteistoiminnallisen vuorovaikutuksen. (Vepsä, demonstraatiot hevosen kanssa,
2008.)
Onneksi yksinäisten
lasten ja nuorten ongelmien hoitamiseksi kehitetään jatkuvasti uusia erilaisia
työmenetelmiä, joilla pyritään lisäämään yhteisöjen sosiaalista vastuuta
nuorista mahdollisimman varhain ja kehittämään
ihmisten vuorovaikutustaitoja. Esimerkiksi sosiaalipedagogisessa
hevostoiminnassa kehitetään toimintamalleja ja käytäntöjä lasten ja nuorten
sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Hevosen kanssa voi harjoitella luottamuksellisen
suhteen luomista ja ylläpitämistä, opittua taitoa voi käyttää
ihmissuhteisiinkin.
Ratsastuspedagogi Annika
Schulman toteaa ”Hevostaitoa tunteella” (2003) projektityössään mieleltään
särkyneellekkin ihmiselle eläinten läheisyys voi olla kuntouttavaa. Hän
perustaa työskentelynsä hevosten kielen ja elämäntapojen tuntemiseen.
Hevosellahan on ainutlaatuinen kyky yhteistyöhön ihmisen kanssa, mikä antaa
meille mahdollisuuden oppia taas enemmän hevosista ja sitä kautta myös omista
tunteistamme. Hevostaitoa tunteella -menetelmässä ihminen oppii tulkitsemaan
hevosen eleitä ja saamaan hevosen ymmärtämään ja kunniottamaan itseään ilman
pelkoa. Selkeää kehon kieltä, mielenrauhaa, toisen huomioonottamista,
kunnioitusta toista ja myös itseään kohtaan voi harjoitella hevosen kanssa.
1.3.YHTEISÖ JA YHTEISÖLLISYYS
Yhteisö
koostuu joukosta ihmisiä, jotka syystä tai toisesta liittyvät yhteen. Ihmisillä
on eräänä perustarpeena kuulua johonkin, ihmisiä kokoaa yhteen joko fyysisen
läheisyyden tarve, yhteinen tavoite tai kokemus tai elämäntilanne. Toimivalla
yhteisöllä on pelisäännöt, jolloin velvollisuudet ja oikeudet koskevat kaikkia
yhtesön jäseniä. Yhteisöllisyys voi olla tunnetta, samankaltaista henkistä
tilaa, joka antaa jäsinilleen turvaa, pysyvyyttä, tarjoaa
vuorovaikutusmahdollisuuksia sekä mahdollistaa oman identiteetin vahvistamisen.
Pahimmillaan yhteisö on suvaitsematon, luo liian voimakasta yhdenmukaisuuden
painetta tai pakottaa vuorovaikutukseen. (Okulov, 2008.)
Lasten ja lapsiryhmien
levottomuus on lisääntynyt ja se ilmenee keskittymiskyvyn ja tarkkaavaisuuden
häiriönä, oppimisvaikeuksina, yliaktiivisuutena ja jopa väkivaltaisuutena
yhteisössä. Myös syrjään vetäytyminen voi olla merkkinä sisäisestä
levottomuudesta. Silti ei saisi liikaa lähteä yksilöllistämään esimerkiksi kouluvaikeuksien korjaamisessa,
sillä ei ole yksilöllisyyttä ilman ryhmän luomaa viitekehystä. ”Yksi kaikkien
ja kaikki yhden puolesta” ei ole mikään tyhjä sanonta, vaan suuri periaate,
joka olisi saatava toimimaan jokaisessa yhteisössä. Sen tueksi ja lisäksi
voidaan antaa joillekkin ryhmän jäsenille
lisää henkilökohtaistakin ohjausta tarvittaessa.
(Tahkokallio2003,99-103.)
Toivominen, uskominen,
tietäminen, rakastaminen, tekeminen ja ohjeiden noudattaminen sekä vastuussa
oleminen ovat kaikki esimerkkejä sosiaalisen me-asenteen vaikutuksesta, eli
yhteisöllisyydestä. Ihminen koostuu ruumistaan, mielestään ja yhteisöstään.
Vain olemalla mukana ”yhteisöhengessä” voi ihminen saavuttaa ihmisyyden, joksi nimitetään hyvinvointia ja terveyttä.
(Hyyppä 2005,20.)
Sosiaalipedagoginen
lähestymistapa hevostoimintaan on parhaimmillaan mielekästä tekemistä yhdessä,
jolloin huolenpito ja vastuu hevosen hyvinvoinnista on ryhmällä, turvallisesti
tallin sääntöjä noudattaen sekä hevosen ehdoilla toimien. Tallitoiminta
mahdollistaa harjoituksiin sitotua ja osallistua, tavoitteena ryhmän olevan
enemmän kuin yksilöidensä summa! Sosiaalipedagogisessa työssä on katse
tulevaisuudessa, ei menneessä ja sen analysoinnissa. Hevostoiminnassa on
elämyksellisyys läsnä: ”ihminen määrittyy tekojen, ei sanojen kautta”.
(Nyqvist, 2008.)
Sosiaalipedagoginen talli
on selkeästi kasvatuksellinen yhteisö, joka on avoin ja vuorovaikutuksellinen.
Aikuinen on kokoajan läsnä ja ohjaa toimintaa tarvittaessa. Tallilla on sovitut
säännöt, joita noudatetaan, jolloin tallin toiminta on turvallista. Tärkein
hevosenpidon sekä hevosen käytön, esimerkiksi ratsastuksen tai ajon, apuväline
on ihmisen aivot, ajattelu ja kokemus hevosista. Peili on toinen tärkeä väline
hevosen pitoon, eli rehellisyys ja arviointi on mukana kaikessa
tallitoiminnassa. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan lähtökohtana on hevosen
hyvinvointi; hevosesta huolehtimlla voidaan tarkastella ja vertailla myös
ihmisen omia perustarpeita, esimerkiksi oikeanlaisen ravinnon ja riittävän
levon sekä mielekkään tekemisen merkityksiä arkipäivässä.
1.4.LUOVUUS JA TULEVAISUUS
Ihminen kasvaa ja
kehittyy jatkuvasti, koko aikaisempi eletty elämä ja hetket vaikuttavat
tulevaisuuteen ja seuraaviin päätöksiin. Parhaimmillaan ihminen uskaltaa toimia
itse omien luovien ideoidensa ja kokemuksiensa kautta ja kantaa vastuun
päätöksistään. Jotta voisimme jatkuvasti
kehittyä ja siten jatkaa elämää eteenpäin, tulisi meidän ensin kyetä avoimesti
ja ennakkoluulottomasti kohdata muuttuva todellisuus juuri sellaisena kuin se
nyt on. Elämän kaaokset ja tapahtuneet kriisitkin, olisi nähtävä jonkin ajan
kuluessa uusien mahdollisuuksien löytymistilanteina, menneisyydessä pyöriskely
ei auta. Uusia ajatuksia selviytyä
elämässä eteenpäin tulisi vapaasti ja luovasti uskaltaa tuottaa, ja niistä
etsiä järkeviä ja tilanteeseen sopivia ratkaisuja oman elämän
ja kokemuksiensa avulla. (Hintikka 200,14-24.)
Aina ei ihminen ”ole
parhaimmillaan”, ulkopuoliset vaikeat asiat ja tapahtumat, hankalaksi koetut
perhesuhteet, epäonnistumiset koulussa tai työssä voivat vaikuttaa lamaannuttavasti
omaan mieleen ja elämän kehitykseen. Usein tuntuu, että yksi ikäväksi koettu
tilanne tai tapahtuma johtaa toiseen; alkaa helposti syrjäytymiskierre omasta
mahdollisuudesta vaikuttaa omaan
elämänkulkuun. Silloin ulkopuolisen aikuisen läsnäolo ja huomio,
tavoitteellinen toiminta muussa, uudessa ympäristössä voi pysäyttää hankalaksi
koetun elämäntilanteen. Syrjäytymisen ehkäisyssä, negatiivisen kierteen
katkaisemiseksi voidaan käyttää myös hevosvoimia. Tallitoiminnan
osallistaminen, elämyksellisyys, yhteisöllisyys sekä kokonaisvaltainen
tarpeellisuuden tunne voivat olla ratkaisevia tekijöitä silloin, kun on
vaarana menettää ote omasta elämän
hallinnasta.
1.5. SOSIAALISET TAIDOT
Oppilaat
tulevat peruskoulun yläkouluun seitsemännelle luokalle yleensä 13-vuotiaina.
Seuraavan kolmen vuoden aikana oppilas, lapsi kasvaa ja kehittyy voimakkaasti,
sekä henkisesti ja fyysisesti. Lapset irrottautuvat heitä holhoavista
vanhemmistaan, etsivät identiteettiään, kokeilevat omaan elämäänsä rajoja, he
ymmärtävät lisääntyvän vapauden tuoman vastuun ja harjoittelevat
yhteistyötaitoja. Mielestäni kahdella sanalla sanoen: Opettelevat ihmisiksi.
Näin käy parhaassa tapauksessa, silloin kun lapsesta kuoriutuvan nuoren
ympäristö ja yhteisö on positiivinen, rohkaiseva, palkitseva sekä kannustaa
uusiin haasteisiin.
Kuten
taitoja yleensä, voidaan sosiaalisia taitoja pitää opittuina. Sosiaalisesti
taitava käyttäytyminen on tehokasta ja tilanteeseen sopivaa
toimintaa, johon toiset reagoivat myönteisesti. Sosiaalisina taitoina pidetään
esimerkiksi toverisuhteisiin liittyviä taitoja kuten tarjota apua, puolustaa
muita sekä itsesäätelykykyä, keskittymiskykyä uusiin tehtäviin, eräänlaista
”tottelevaisuutta” ja jämäkkyyttäkin, kykyä pitää omia puoliaan. (Salmivalli
2005,79,86.) Hyvät sosiaaliset taidot,
omat ja koko luokka- tai oppimisryhmällä, ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta
uusien aineiden, esimerkiksi kielten ja matemaattisten aineiden opiskelu olisi
edes mahdollista. Koulussahan pitäisi myös opiskella kaiken kasvun ja
kehityksen myllerryksen lisäksi!
Hevosia
kouluttaessani ja niille uusia asioita opettaessani pidän ensiarvoisen tärkeänä
opetustilannetta, silloin ympäristön tulee olla rento ja luotettava. Hyvin ja
oikein tehdystä tehtävästä hevonen saa aina palkinnon, joka voi olla hyvinkin
pieni hyväksyntä tai rauhaan jättäminen. Toistojen myötä, eli hyvien
kokemuksien avulla annan hevosen itsetunnon ja luottamuksen kasvaa, ennenkuin
vaadin samaa asiaa vaativammassa ympäristössä, uusien ärsykkeiden
läheisyydessä. Olen huomannut, että nämä ajatukset toimivat koulussa myös
opeteltaessa sosiaalisia taitoja, jotka ovat muun oppimisen perusedellytys.
Oman oppimisryhmän tai -yhteisön tulee olla rento ja luotettava, jotta voi
keskittyä, mitä vaaditaan uuden asian oppimiseen. Jos ei tunne luokkatovereita,
ei ole vuorovaikutustakaan, silloin on vaikeaa
saavuttaa luotettavaa oppimistilannetta.
”Ohjat
omiin käsiin -ratsastusterapia lastensuojelun sosiaalityön tukena” on Nina
Hyvätin pro gradu -työ, jossa tutkittiin, onko ratsastusterapia käyttökelpoinen
menetelmä lastensuojelun sosiaalityön tukena. Tutkimuksen tuloksena voidaan
todeta ratsastusterapian olevan toiminnallista terapiaa, jolla oli
sosiaalisesti kuntouttavia vaikutuksia. Esimerkiksi hevosella on aikaa ymmärtää
myös aistivammaista nuorta tai hevonen voi ”pysäyttää” vilkkaan lapsen; ison
eläimen kanssa täytyy ja tulee keskittyä kokonaisvaltaisesti. Hevosen ja sen
elinympäristön tarjoamat mahdollisuudet tulisi ottaa hyötykäyttöön, edistämään
ja tukemaan ihmisten hyvinvointia, tervettä kehitystä ja sosiaalista kasvua.
(Hippos 5/2008,16.)
2. TÄMÄ PROJEKTITYÖ LÄHTI TARPEESTA TULLA TUTUKSI
Olen
työssäni peruskoulun yläluokilla luokanvalvojan tehtävissä huomannut yli
kymmenen työvuoden aikana tapahtuneen luokkaryhmien oppilaissa muutoksia. Yhä
useammalla oppilaalla on todettu erilaisia oppimiseen tai ryhmässä toimimiseen
liittyviä vaikeuksia tai vaatimuksia. Alkava murrosikä muovaa nuorta, paineet
oman identiteetin rakentamiseen ovat suuret ja juuri silloin nuoren arki eli
koulujärjestelmä muuttuu tutusta alakoulun luokanopettajavetoisesta
koulupäivästä monen aikuisen aineenopettaja järjestelmään.
Yläkoulussa
oppilasryhmillä on luokanvalvoja, joka on eräänlainen yhteyshenkilö oppilaan,
kodin ja aineenopettajien välillä. Aina luokanvalvoja ei edes opeta omaa
ryhmäänsä, vaan esimerkiksi minunkin tapauksessa tapaan luokkaani vartin verran
viikossa ”luokanvalvojan tuokiossa”, jossa kerrotaan tulevat tapahtumat,
jaetaan jaksotodistuksia ja lukujärjestyksiä, päivitetään poissaolot sekä
myöhästymiset jne. Tämä ei toimisi, ainakaan minun kohdalla, ellen jollain
muullakin tavalla voisi tutustua oppilaisiin. Ehdottomasti nuoren kolmen
yläkouluvuoden tukemiseen ei mielestäni riitä, että luokanvalvoja oppii tuntemaan oppilaansa vain nimeltä!
On surullista,
että tällä hetkellä luokanvalvojan työtä ei juurikaan ”arvosteta”, työhön ei
ole varsinaista ohjausta, eikä siihen liiemmin varata aikaa, resursseja.
Itselläni on aina ollut halu tutustua omaan kulloiseenkin ryhmään ja
persooniin. Olen tehnyt koulun
alkuvaiheessa tutustuttaessa toisiimme ja jonkun kerran kouluvuosien aikanakin
esimerkiksi pieniä retkiä oppilaiden kanssa. Käytännössä olen huomannut,
että sen minkä ”ylimääräistä” aikaa
annan oppilailleni alkuvaiheessa palkitsee minut moninkertaisesti yhteisten
kouluvuosien aikana. Varhainen puuttuminen erilaisissa ongelmatilanteissa on
oikeasti mahdollista eikä vain ”sanahelinää”.
Lisäksi haluan tutustua oppilaan huoltajiin. Tämä tuo minullekkin
”selustaa” ; hankalassa paikassa en koe olevani yksin. Myös yhteydenotto
oppilaan kotiin on helpompaa, kun on
kasvot, kenelle soittaa.
Tässä
projektityössä hain tietoisesti tutustumisen lisäksi omalle oppilasryhmälleni
yhteistyötaitoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä erilaisuuden hyväksymistä
sosiaalipedagogisin keinoin. Aloitin projektin oppilaiden ollessa
seitsemännellä luokalla, keväällä, ja toimintaa jatkettiin kesän jälkeen
kahdeksannen luokan syyslukukauden alkupuolella. Avuksi otin omat hevoseni ja
kotini, Koivulan tilan kaikkine asukkeineen
3. PROJEKTITYÖN TOTEUTTAMINEN
Suunnitelmissa
oli ensimmäinen koko luokan yhteinen tallikerta, jolloin kaikki näkevät ja kokevat yhtäaikaa uuden ympäristön sekä
tutustuvat eläimiin ja tallin tapoihin ja sääntöihin. Seuraavat kerrat oli
alunperin tarkoitus järjestää pienemmissä ryhmissä, silloin myös hevoseen
tutustuminen ja luottaminen olisi mahdollista. Olin suunnitellut lisäksi
koululle yhdessä vanhemmille ja oppilaille järjestettävän tilaisuuden, jossa
”puretaan kokemukset ja katsotaan kuvat”,
eli oikeasti tullaan tutuiksi ja nähdään kaikkien kasvot.
Alkuperäinen
suunnitelma kuitenkin mutkistui koulun muiden tapahtumien myötä, ja pääsimme
tallinpihalle ensimmäisen kerran vasta seitsemännen luokan keväällä. Koko
luokka oli mukana, lisäksi opettaja eli tallinpitäjä ja yksi oppilaille
koulusta tuttu aikuinen ”ylimääräisinä silminä”.
Projektissa
oli mukana 16 oppilaan luokka, jotka
”vein tallinpihalle”, kaikille uuteen ympäristöön. Ajattelin toisiimme
tutustumisen hyväksi lähtökohdaksi oppilaille vieraan paikan, jossa kenelläkään
heistä ei ole valmiita rooleja käyttäytymiseen.
Olin ennen tallivierailuja käyttänyt vuorotellen kumpaakin
bernhardinkoiraani koululla tutustuttamassa isoja koiria ja oppilaita
toisiinsa. ”Koirapäivät” koululla olivat hyvin suosittuja, bernhadilaisista
tuli nopeasti ”meidän luokan koirat”. Koirien tehtävänä oli rauhottaa
luokkaopetusta, viedä oppilaat ulos välitunnilla ja eräällä kerralla toinen
koirista oli kuvaamataidontehtävän lyijykynätyön mallinakin! Ja koirat
johdattelivat keskustelua luonnostaan tuleviin tallipäiviin; minkälaista
Koivulassa on, miten siellä ollaan, minkälaisissa vaatteissa on järkevintä
tulla.
3.1. ENSIMMÄINEN TALLIPÄIVÄ
Aluksi
tutustuimme Koivulan tilan eläimiin, hevosiin, koiriin ja ympärillä hääriviin
kanoihin. Käytiin läpi tallit ja rakennukset, ulkovessan käyttöohjeet(!) sekä
sähkölankojen toiminta. Luontevasti ”hevostytöt” halusivat siivota tallia, osa
ruokki kanoja ja osa oppilaista purki energiaansa alkuun peuhaamalla koirien
kanssa. Koska retkemme teemana oli ”ensin työ, sitten leikki ja lopuksi vasta
syödään”, ryhtyi tallinpitäjä eli opettaja
piankin jakamaan ohjeita ja
tarvikkeita uuden laitumen rakentamista varten. Pojat pistivät rautakangella
reikiä maahan laidunkepeille ja monta käsiparia yhdessä selvitti nopeasti
sotkeutuvia aitalankoja. Valmiiseen laitumeen laskettu iso puoliveriruuna
esitti komeita ja vauhdikkaita käännöksiä kuin kiitokseksi uudesta laitumesta
työstään tyytyväisille aidan takana ihaileville nuorille. Eräs oppilas
osoittautui valokuvauksen harrastajaksi ja sai napattua upean kuvan hevosesta
ilmassa riemuitsemassa vapaudestaan; kuva on kehystettynä koulussa luokan
seinällä!
Opettaja
oli valmistellut myös pienen kahden joukkueen kilpailun, joten oppilaat oli jaettiin
kahteen ryhmään. Molemmille ryhmille arvottiin myös yksi bernhardinkoira, yksi
”lapinkoirantapainen” sekä yksi shetlanninponi huolehdittavaksi. Leikkimielisen
kilpailun tehtävät olivat valmiina aidatulla isolla valjakkoajokentällä tai
-pellolla. Jokaista tehtävää suoritti aina yksi joukkue kerrallaan. Koska
molemmilla joukkueilla oli myös koiria ja poni mukana, ei kilpailun aikana
voinut huudella tai ”pinkoa liian lujaa”, niinkuin eräs nuori ilmoitti.
Tehtävinä oli erilaista pujottelua koirien ja ponien kanssa, pelkkä aika ei
ratkaissut, eläinten hyvä kohtelu toi plussia. Suitset oli saatava koottua
mallin mukaan ja esteen alta limbottava, jolloin oli luotettava luokkakaveriin,
sillä vuorollaan kaksi käsiparia varmisti, ettei painava puomi satuta tippuessaan
limboajaa... Hausikin tehtävä oli kaikkien mielestä ”labyrintti”, joka oli
tehty valjakkoajon maratonesteen mallin mukaan. Molemmista joukkueista vain
kaksi sai käydä tutustumassa reittiin. Koko joukkue lähti vuorollaan pitkänä
letkana käsi kädessä mukanaan koirat ja poni pujottelemaan labyrintin portteja.
Jonon alussa ja viimeisenä olivat reitin tuntijat; he yrittivä ohjata letkaa,
muut huolehtivat eläimistä. Tasaväkinen tulos, sillä toisen ryhmän poni oli
välillä haettava takaisin ja toisen ryhmän bernhardinkoira ”teki stopin ja sitä
oli ensin rapsutettava”. Monet naurut sai niin opettaja kuin oppilaatkin.
Viimeinen tehtävä oli syödä herkut, eli pusseissa oli tikkareita, kuiva leipä,
porkkana ja makkara. Kuka syö minkäkin, mieluiten ja nopeiten?
Etukäteen
hyvin suunnitellut työt ja tehtävät eri ryhmissä ja yhdessä etenivät
joutuisasti. Kaikilla ihmisillä, nuorillakin,
näyttää olevan tarve olla tarpeellinen. Oikeat, kohtuulliset työt tuli
tehdyksi ryhmän avulla ja positiivisella ryhmäpaineella, mikä koettiin
kannustavana. Syntyi aito mahdollisuus puhumiseen, luokkakaverin huomaamiseen,
eli luontevaan vuorovaikutukseen. Tallin koirat, kissat, hevoset, ponit ja
erityisesti ihastusta ansainneet touhukkaat kanat ja kukot saivat paljon uusia
ystäviä! Kuten myös oppilaat toisistaan. Nuotiolla paistaen ”koulun makkaratkin
maistuvat hyviltä” ja ”kiva, kun ei tarvinnut lähteä Lintsille, täällä on
kivempaa, kun ollaan vaan me”. Jo tämä
yksi oppilaiden yhteinen toimintapäivä
sekä ehkä myös minun tultua tutuksi ”toisella lailla, aidosti” on
muokannut luokan ryhmähenkeä suuresti positiiviseen suuntaan. Poissaoloja on
äärimmäisen vähän, ei kiusaamisia, ehkä välillä liikaa hälinää tai hössötystä.
Mutta mielestäni tärkein eli ilmapiiri muuttui ystävälliseksi, ainakin
shetlanninponin verran. Ja se on paljon se!!
Järjestellessäni toimintapäivää tulivat myös monet vanhemmat luontevalla
tavalla tutuksi, osa jopa kyyditsi oppilaita. Kaikki vanhemmat olivat tietoisia
tallitouhuista, retket olivat osa koulupäivää ja oppilaat siten vakuutettu koulun puolesta.
3.2. TOINEN
TALLIPÄIVÄ
Toisella,
syksyisellä tallikäynnillä olivat mukana kaikki oppilaat, luokan matematiikan
opettaja ja koulussamme vieraileva ranskalainen ”vaihto-opettaja”. Myös
tallinpitäjä eli luokanvalvoja, opettaja oli tietenkin paikalla ja järjestänyt
etukäteen ”Koivulan suunnistuksen”, varannut hevosenkenkiä maalattavaksi sekä
ohjeisti oppilaita siivoamaan tallia ja purkamaan laitumia.
”Hevosenkengät”-tehtävä
oli kirjoitettu kartongille seuraavasti: ”Koivulassa kenkiä käyttää hevosista
Amiralli, Jamiralli ja Ynnäke sekä Nestori-poni. Hevonen kengitetään noin 8
viikon välein, koska kavio kasvaa ja kuten huomaat, rautainenkin kenkä kuluu
hevosen noin 600kg.n painon alla! Hevosenkengät ovat loistavaa materiaalia
taiteiluun! Valitse yksi kenkä, mieleinen, ehkä omaa luonnettasi läheisin...
Amiralli: vauhdikas, ehkä villi?, hieman arka, ystävällinen. Jamiralli: reipas,
utelias, touhukas, oppivainen. Ynnäke: rehellinen, kiltti, viisas, ovela.
Nestori: leppoisa, ahne, johtaja-tyyppiä, ystävällinen.” Työt etenivät joutuisasti yhdessä;
hevosenkenkiä putsatessa ja maalatessa mietimme omia ”taiteilijanimiä”.
Minkänimisiä olisimme, jos käyttäisimme omaa toista nimeä ja sukunimenä äidin
tyttönimeä? Paitsi yhdessä tekeminen myös yhdessä itsellemme nauraminen todella
vapauttaa tunnelmaa! Vasaralakalla kullatut kengät taiteilijanimillä
signeerattuina jätettiin tallin hyllylle kuivumaan ja niistä työstettiin
myöhemmin koululla onnea tuovia ovikylttejä tai kynttilänjalkoja. Kaikenlisäksi
ranskalaisen opettajan kanssa puhuimme, ainakin yritimme puhua englantia;
oppilaatkin halusivat kertoa hevosten luonteista ja muista eläimistä mitä
tiesivät!
”Koivulan
suunnistus” -lenkki kierrettiin neljän oppilaan ryhmissä, jokaisella ryhmällä
oli oma koira mukana ja toinen poneista. Ryhmät saivat Koivulan tilasta
maatalouden peruslohkokartasta kopion, mihin oli merkitty kolme käytävää
rastia. Kaikki suunnistuksen alueet näkyivät tallinpihalle eikä teitä tms.
tarvinnut ylittää. Ryhmien kulkemista oli mukava seurata, koirat näyttivät
olevan jo helpommin hallittavissa. Toinen poneista karkasi kerran takaisin
tallinpihalle. Oppilaat juoksivat säikähtäneenä perässä ja löysivät ponin
opettajan vierestä. Syntyi luontevaa keskustelua: Saako pienemmille nauraa,
ponit, niinkuin muutkin loukkaantuvat! Uusi yritys suunnistuslenkille vakavin
ilmein sekä namipaloillakin houkutellen
ja ponin luottamus ansaittiin takaisin! Ensimmäinen rasti löytyi ladon luota,
jossa pressun alla on vanha hevosvetoinen lannoitin. ”Mihin tätä käytetään?
Maailma on täynnä kummia tavaroita ja outoja keksintöjä. Toisen romu voi olla
toisen aarre, eli korjaa tai kierrätä, älä osta turhuuksia!” Toinen rasti oli
kauimmaisessa pellon nurkassa: ”Jaksoit siis tänne asti!! Koirat ja ponit
tarvitsevat liikuntaa joka päivä. Liikutko sinä päivittäin tarpeeksi, vähintään
tunnin päivässä sykettä nostaen?”
Kolmannella rastilla löytyi tehtävä: ”Joka päivä oppi jotain uutta, jos
ottaa vastaan!! Opeta ponille ja koiralle temppu, eli houkuttele niitä
siirtämään etujalat renkaan keskelle ja seisomaan siinä paikallaan 5s. Kehu
kovin, jos onnistuvat, sillä positiivinen palaute pistää yrittämään ja
ymmärtämään. Koirien agility eli vauhdikas tehtäväkilpailu on jo tuttua, nyt on
uutena ”poni-agility” -kilpailut.”
Myös
hevosen selässä käyminen sekä pieni kävelylenkki oli monelle uusi ja
unohtumatonkin kokemus. Miten hevonen
kävelikin hitaammin, kun ratsastaja rauhottui ja rentoutui! Varsinkin, kun
opettaja toivoi oppilaita nyt apuun hevosen koulutuksessa. Tätä nuorta hevosta
ei ollut koskaan kukaan muu ratsastanut ja jos sitä myöhemmin käyttäisi
talutusratsastuksissa vieraissa paikoissa, sitä olisi nyt hyvä ensin
harjoitella hevoselle tutussa ympäristössä. Kuvaavaa on se, että poika, joka oli
ollut ensimmäisenä hevosen selässä kysyi lopuksi saisiko hän ”ihan vähän mennä
vielä?” Hän oli huomaavinaan toisella kerralla hevosen olevan nyt jo tottunut
uusiin ratsastajiin ja ”menevän jo paljon rennommin askelin”. Poika ei ollut
aikaisemmin ollut hevosen selässä.
Tämän
tallikäynnin päätteeksi oppilaat raapustivat vieraskirjaan: ”Luokkamme vieraili
Koivulan tallilla. Osa pääsi ratsastamaan hevosella nimeltä Jamiralli. Teimme
vohveleita ja hyviä oli. Jotkut purkasi laitumia, koirat oli innoissaan ja oli
kaikin puolin tosi kivaa.”
4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
MASK eli
monitahoarviointi sosiaalisesta kompetenssista on tieteellinen tutkimukseen
perustuva menetelmä lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen arvioimiseksi. Se
perustuu monitahoarviointiin, eli henkilön sosiaalisia taitoja arvioidaan
usealta taholta, esimerkiksi koululuokkaa ajatellen arvioitsijana on oppilas
itse, luokkakaverit, opettajat ja vanhemmat. (Salmivalli 2005,238) Tässä
projektissa otin vihjeitä tästä menetelmästä arvioidessani luokan sosiaalista
tilaa, ilmapiiriä. Tein kyselyn oppilaille itselleen, heitä opettaville
aineenopettajille sekä vanhemmille. Toisen retkipäivän jälkeen lähetin
vanhemmille vapaamuotoisen tarinan hevostoimintapäivästämme ja toiveen saada
kuulla ”ruusuja ja risuja” toiminnasta koulutyön ulkopuolella. Oppilaat vastasivat viikon kuluttua toisesta
retkipäivästä ”minä ja luokkakaverini” kyselylomakkeeseen (liite) ja luokan
aineenopettajilla oli mahdollisuus vielä kirjallisesti kertoa luokan
tämänhetkisestä tilasta esimerkein (liite aineenopettajille).
Vanhemmilta
tuli ainoastaan positiivista ja erittäin rohkaisevaa palutetta. He kertoivat,
että nuoret ovat olleet erittäin iloisia vaihtelusta koulutyöhön ja
mahdollisuudesta tutustua ”oikeasti” luokkatovereihin. ”Tämänkaltainen
tekeminen on mitä mainioin tapa saada luokka tuntemaan yhteenkuuluvuutta, kun
ei tarvitse esittää kenellekkään sellaista mitä ei ole” on erään perheen
mielipide. ”Yhdessä pelkojen kohtaaminen ei ole enään vaikeaa, oppilaat
uskaltavat nyt tsempata toisiaan” oli erään vanhemman vastauksessa. Eräs
vanhempi oli myös iloinen, että nuoret saivat tehdä oikeita töitä ja oppia
oikeita asioita.
Aineenopettajat
jatkoivat vastauksissaan ”samalla linjalla”. Historian opettaja, jolla on
kaikki oppilaat yhtäaikaa tunnilla vastasi: ”En osaa muuta sanoa kuin, että
henki luokassa on paljon parempi kuin vuosi takaperin. Kaikki osaavat ottaa
toisen erilaisuuden huomioon, eikä ketään nälvitä, vaikka osaaminen ei aina
kaikilla ole kovin hohdokasta. Kiva porukka.”
Ruotsin tunneilla on muutama oppilas toisessa ryhmässä, vaikuttako
sekin, että ”luokka on hyvin rauhallinen”. Lisäksi ”luokkakaverit eivät
kommentoi toisia ilkeästi, eivät ilku vääriä vastauksia.” Myönteinen henki ja
yrittämisen meininki, on monen opettajan mielipide luokan opiskelusta. Myös
englannintunneilla ”jollain tasolla hyväksyvät toisensa paremmin. Vääriä
vastauksia ei revitellä niinkuin ennen. ” Eräs opettaja on todennut yhteistyön
sujuvan helpommin.
Kaikki
oppilaat vastasivat luokanvalvojan johdolla ”Minä ja luokkakaverini” -kyselyyn
viikon kuluttua toisesta retkestä. Kaikki (osa pojista) eivät kuitenkaan
jaksaneet lukea jokaista väittämää, mutta silti jokaisessa paperissa kohdat
1,2,8 ja 9 oli mietitty ja vastattu. Ensimmäisen väittämän ”Kun olen luokkakaverieni
kanssa, olen suurinpiirtein tyytyväinen itseeni” vastaukset kasautuivat kaikki
pitää jokseenkin tai täysin paikkansa -kohdille. Toisessa väittämässä ”Kun olen luokkakaverieni kanssa, ajattelen
etten kelpaa mihinkään”, kolme oppilasta tuumasi ettei tämä pidä juurikaan
paikkaansa, loput olivat sitä mieltä, ettei se pidä ollenkaan paikkaansa. Opettaja oli tarkoituksella laittanut ainakin
yhden (tämän) väittämän ”väärin päin”, jolla voi hieman varmistaa, että oppilaat
todella lukevat ja miettivät vastauksia.
Loppujen väittämien vastaukset kasautuivat
selvästi pitää jokseenkin tai pitää täysin paikkaansa kohdille. Eli luokan
oppilaat kokevat, että heissä itsessään on paljon hyvää, he suoriutuvat
tehtävistään yhtä hyvin kuin toisetkin ja he ovat mielestään arvokkaita.
Luokkakaverihin voi jokseenkin luottaa ja he ovat valmiita auttamaan. Muutama
uskaltaa olla jokseenkin oma itsensä, lähes kaikki ovat täysillä mukana!
Kaikilta on vastauksien mukaan pyydetty luokassa apua tai neuvoa.
Omin
sanoin oppilaat kokevat luokkahengen
”mukavaksi, ihan jees tunnelma, semmone aika rento, joskus hieman villi.
Luokassa on paljon erilaisia ihmisiä, mikä koetaan hyväksi, kaikki tyypit
kivoja, pojatkin. Jotain kuppikuntia on olemassa, eli kaveriporukoita.” Miten
voisin itse vaikuttaa -sai vähiten vastauksia: ”Olemalla edelleen kiltti tyttö,
pysymällä rauhallisena. Saan olla oma itseni. ”
Koulussamme
käytetään jaksoraporttia, joka on tärkeä viesti koulusta oppilaan kotiin
jokaisen kouluvuoden viiden jakson päättyessä. Jaksoraporttiin aineenopettajat
merkitsevät puuttuvat oppikirjat ja -välineet sekä tekemättömät kotitehtävät.
Lisäksi raporttiin kirjataan mahdolliset oppitunninhäirinnät ja muut koulun
sääntöjen vastaiset tapahtumat. ”Puhdas raportti” on viesti kotiin oman nuoren
vastuullisesta, toisetkin huomioon ottavasta koulutyöstä. Luokanvalvoja voi raportteja seuraamalla olla
kohtuullisen helposti ajantasalla oman valvontaluokkansa oppilaiden
koulutyöstä.
Tämän
projektin yhtenä johtopäätöksiin vaikuttavana asiana laskin viimevuoden
kaikkien viiden ja kuluvan kouluvuoden jaksoraporttien jokaisen oppilaan
merkinnät yhteen koko luokan tulokseksi. Jaoin merkinnät kahteen luokkaan,
ensimmäiseen laskin yhteen puuttuvat oppikirjat (P) sekä tekemättömät
kotitehtävät(L). Toisessa luokassa on oppitunnin häirintä (H) sekä muut
sääntöjen vastaiset tekemiset ja kiroilut (K). Oppilaiden tullessa yläkouluun
oli merkintöjä L ja P yhteensä 36, sekä 4 H ja K merkintää koko luokalla.
Toisen, kolmannen ja neljännen jakson aikana merkinnät nousivat selvästi,
keskimäärin 53 merkintää puuttuvista työvälineistä ja läksyistä sekä 20
merkintää luokan häirinnästä. Viidennen jakson aikana, johon osui myös
ensimmäinen tallikäynti, jäi läksyt tekemättä yhteensä 24 kertaa, mutta H ja K
merkintöjä ei ollut yhtään koko luokalla! Kesäloman jälkeen ei koulurutiinit
olleet muistissa ja L ja P merkintöjä oli yhteensä 46 sekä 7 merkintää
oppitunnin häirinnästä. Kuluvan jakson aikana merkinnät ovat selvästi
laskeneet, tämän jakson aikana oli myös toinen tallikäynti.
Johtopäätöksenä
koko luokan osallistavasta koulun ulkopuolisesta toiminnasta, tässä projektissa
mielekkäästä tekemisestä ulkona tallin pihalla näyttää olevan merkitsevästi
hyötyä toisiinsa tutustumisen ja yhteenkuulumisen tunteen luomiselle. Sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan tavoitteellisuus, sääntöjen luoma turvallisuus ja
aikuisjohtoisuus sekä suunnitelmallisuus tuntuvat olevan hyvä lähtökohta
tutustuttaa nuoria toisiinsa, toiminta auttaa aidon vuorovaikutuksen luomisessa
sekä opettaa yhteistyötä.
5. POHDINTAA
Projektin
johtopäätökset on tehty hyvin pienellä otoksella koulun oppilaista, mukana oli
vain yksi oppilasryhmä ja heidän opettajansa, joten tuloksia ei pitäne suuresti
yleistää. Niitä voidaan kuitenkin pitää suuntaa antavina, ja projektia itseään
uudelleen kokeiltavana.
Yläkoulun
luokanvalvojan tehtävät ovat viime vuosina merkittävästi lisääntyneet ilman,
että työhön on saanut lisäkoulutusta tai
-resursseja. Viikottaisella luokanvalvojan tapaamisella ei ehdi juurikaan
tutustua oppilaisiin, aika kuluu raporttimerkintöjen seuraamisiin sekä kuluvan
kouluviikon muun ohjelman tai asioiden ilmoituksiin. Lisäksi luokanvalvoja on
yhteyshenkilö kodin ja koulun välillä. Toivon, että tämä oma projektini
luokkani kanssa herättäisi keskustelua luokanvalvojan tehtävistä ja tavallaan
nostaisi esiin ne mahdollisuudet, mitä
jokaisella luokanvalvojalla eli koulujen aineenopettajilla varmasti on
koulutyön tukemiseksi. Luokanvalvojat tarvitsevat lisää aikaa ja apujakin,
tehdäkseen omalla tavallaan oppilaittensa kanssa yhteisiä juttuja, jolloin
tullaan tutuksi -oikeasti!
Eläimet,
hevoset ja koirat ovat hyvää seuraa nuorille. Maaseutu ympäristönä rauhoittaa
ja tallin työt ovat mielekästä tekemistä yhdessä.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta motivoi isompaakin joukkoa nuoria toimimaan
yhdessä, avaa luontevan keskustelu- ja toisen huomaamismahdollisuuden. Utelias
ja isokokoinen hevonen jo koollaan pysäyttää vilkkaammankin nuoren tai hamuaa
turvallaan varovaisesti tuttavuutta
arempaan ihmiseen. Hevonen tarvitsee ihmisen huolenpitoa, jolloin se voi
palkita hoitajansa vaikkapa pienellä ratsastuslenkillä -yhdessä.
6. YHTEENVETO
Tässä
projektissa halusin tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun luokan
oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa ympäristössä. Onko
maaseutu, ulkoilma, hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo
muutaman yhteisen toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuumisen tunnetta? Miten
näkyy koulun arjessa oppilaiden yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään
koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa?
Sosiaalipedagogisessa
toiminnassa ja ajattelussa korostuvat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja
elämyksellisyys. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta sisältää kaksi
peruselementtiä, ihmisen ja hevosen välisen vuorovaikutuksen sekä
talliyhteisöön kuulumisen. Kriteereinä
sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle on toimintaa ohjaava asiansa tunteva
ohjaaja sekä toiminta on aina suunniteltua
ja tavoitteellista ja siinä käytetään hyvin tehtäväänsä koulutettuja ja
hoidettuja hevosia.
Parhaimmillaan
sosiaalipedagoginen hevostoiminta tarjoaa haasteellisen oppimisympäristön
hevosineen ja muine eläimineen sekä ihmisineen. Yhteisöllisyyden, vertaistuen
ja yhteenkuuluvuuden tunteet sekä keskittymiskyvyn ja oman itsetunnon
kehittäminen on mahdollista suunnitelmallisen hevostoiminnan avulla. Hevonen
omalla yrittämisellään ja uteliaisuudellaan aktivoi ihmisen oppimaan lisää
kommunikaatiosta, mikä on kaiken yhteistyön ja toiminnallisuuden
perusedellytys. Hevonen ei syrji ketään.
Tässä
projektissa oli mukana yläkoulun 16 oppilaan luokka, jotka ”vein
tallinpihalle”, kaikille uuteen ympäristöön. Toisiinsa tutustumisen lisäksi
hain ryhmälle yhteistyötaitoja sekä yhteenkuumisen tunnetta ja erilaisuuden
hyväksymistä sosiaalipedagogisen keinoin.
Etukäteen
hyvin suunnitellut työt ja tehtävät eri ryhmissä ja yhdessä etenivät
joutuisasti. Oikeat, kohtuulliset työt tuli tehdyksi ryhmän avulla ja
positiivisella ja kannustavalla ryhmäpaineella. Syntyi aito mahdollisuus puhumiseen,
luokkakaverin huomaamiseen, eli luontevaan vuorovaikutukseen.
Oppilaiden
vanhemmat, opettajat ja oppilaat itse ovat sitä mieltä, että tämä toiminta on
erittäin merkitsevästi parantanut luokkahenkeä tutustuttamalla oppilaat ja
opettajat toisiinsa ”jotenkin aidolla tavalla.” Sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan tavoitteellisuus, sääntöjen luoma turvallisuus ja
aikuisjohtoisuus sekä suunnitelmallisuus tuntuvat olevan hyvä lähtökohta
tutustuttaa nuoria toisiinsa, toiminta auttaa aidon vuorovaikutuksen luomisessa
sekä opettaa yhteistyötä.
LÄHTEET
Hintikka, Anna-Maija, toim. 2000.
Erilaisesta oppijasta erinomaiseksi oppijaksi, kokemuksia erilaisesta
opettamisesta ja erilaisesta oppimisesta. Helsingin seudun erilaiset oppijat
ry. Hero. Gummerus Kirjapaino Oy.
Hippos 5/2008. Suomen
Ratsastajainliiton jäsenlehti. Artikkeli Ratsastusalueet esittelyssä:
Lounais-Suomi, perinteitä ja ennakkoluulottomuutta. Teksti Tuulikki Kaarto.
Hyvätti, Nina 2003:
Tallityöstä potkua elämään -syrjäytyvä nuori talliyhteisössä, projektityö
Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskukseen.
Hyyppä, Markku T. 2005:
Me-hengen mahti. Otava.
Hämäläinen, Juha 1999:
Johdatus sosiaalipedagogiikkaan. Kuopion yliopisto. Koulutus- ja
kehittämiskeskus. Opetusjulkaisuja 1/1999.
Koistinen, Kari
2002-2003:Sosiaalipedagoginen hevostoiminta lasten ja nuorten sosiaalisen
kasvun ja hyvinvoinnin tukena. Raportti Ratsastuspedagogiikkahankkeen 2.
vaiheen tuloksista. Suomen Ratsastajainliitto.
Mönkkönen, Kaarina 2007: Vuorovaikutus, dialoginen asiakastyö.
Edita.
Nyqvist, Leo 2008. Turun
yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Luento Ypäjällä 19.1.2008.
Okulov, Seija 2008.
Kuopion yliopisto. Luento Ypäjällä ”Yhteisö ja yhteisöllisyys -joitakin
perusasioita”. Koulutuspäivä 14.3.2008.
Okulov, Seija &
Koukkari, Katja 2005: Ratsastuspedagogiikasta sosiaalipedagogiseksi
hevostoiminnaksi -sosiaalipedagogisen hevostoiminnan perusteet ja sovellukset
täydennyskoulutuksen kokemuksina.Kuopion yliopisto. Tutkimuksia ja selvityksiä
7/2005.
Salmivalli Christina
2005: Kaverien kanssa. Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys. Otava.
Schulman, Annika 2003:
Hevostaitoa tunteella -menetelmä sosialipedagogisen hevostoiminnan pohjana,
projektityö Kuopion yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskukseen.
Tahkokallio, Keijo 2003:
Mitä tehdä levottomille lapsille. WSOY.
Vepsä, Kari 2008. Luento
ja demonstraatiot hevosen kanssa 5.8.2008 ja 30.9.2008, Karkkila.
LIITE
Hei luokkaani opettava aineenopettaja!
Olen
käynyt pienimuotoista opiskelua työn ohella sosiaalipedagogiikan alueella ja
siihen liittyvään projektityöhön ”valjastin” oman luokkani.
Tässä
projektissa halusin tutustuttaa joukon nuoria, kokonaisen yläkoulun luokan
oppilaat toisiinsa uudella tavalla heille vieraassa ympäristössä. Onko
maaseutu, ulkoilma, hevoset sekä erilaiset tallityöt mahdollinen keino jo
muutaman yhteisen toimintapäivän aikana luomaan yhteenkuulumisen tunnetta?
Miten näkyy koulun arjessa oppilaiden yhteinen, ”oma projekti”, jota tehdään
koulutyön ulkopuolella. Pystyvätkö he jopa tukemaan toisiaan kouluopiskelussa?
Näyttääkö siltä, että he tuntevat toisensa? Jos saisin vielä käytännön
esimerkkejä...
Kiitos
ajastasi.
LIITE
Minä
ja luokkakaverini
Käytä arvioinnissa seuraavaa asteikkoa:
0= ei
pidä ollenkaan paikkaansa
1= ei pidä juurikaan paikkaansa
2= pitää jokseenkin paikkaansa
3= pitää täysin paikkaansa
1. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
olen suurinpiirtein tyytyväinen itseeni 0 1 2 3
2. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
ajattelen, etten kelpaa mihinkään 0 1 2 3
3. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
koen, että minussa on paljon hyvää 0 1 2 3
4. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
koen suoriutuvani asioista yhtä hyvin
kuin toisetkin 0 1 2 3
5. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
koen olevani ihmisenä yhtä arvokas
kuin muutkin 0 1 2 3
6. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
tunnen, että heihin voi luottaa 0 1 2 3
7. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
uskallan olla oma itseni 0 1 2 3
8. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
uskallan olla oma itseni 0 1 2 3
9. Kun olen luokkakaverieni kanssa,
minulta on pyydetty joskus apua tai neuvoa 0 1 2 3
10. Kerro oma käsityksesi meidän luokasta,
minkälaisena koet ilmapiirin, eli ”tunnelman”, luokkahengen ?! Ja miten itse
siihen vaikutat?
Voit vastata omalla tai ”taiteilijanimelläsi”, mutta
vastaa rehellisesti. Kiitos vastauksistasi!